Sasu Tarkomasta tietojenkäsittelytieteen laitoksen uusi johtaja

Jukka Paakin ilmoitettua luopuvansa laitoksen johtajan tehtävästä 1.1.2016 lukien eläkkeelle siirtymisen vuoksi, on laitoksen uudeksi johtajaksi toimikaudelle 1.1.2016 – 31.12.2017 valittu laitoksen professori Sasu Tarkoma. Tehtävään haki yhteensä 7 hakijaa, joista rehtori on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanin esityksen mukaisesti päättänyt nimetä Tarkoman.

Laitoksen väki onnittelee Sasua ja toivottaa hänelle menestystä uudessa tehtävässään! Tässä vaiheessa on hyvä esittää muutama kysymys tulevalle johtajalle.

 

Pakollinen ensimmäinen kysymys: Miltä nyt tuntuu?

ST: Tuntuu hienolta päästä kehittämään laitoksen toimintaa.  

 

Miksi päätit hakea laitoksen johtajaksi?

ST: Olen ollut viime vuosina mukana laitoksen kehittämiseen ja pyörittämiseen liittyvissä tehtävissä, ensin hajatili-linjan vastuuprofessorina ja sitten myös varajohtajana. Olen pyrkinyt aktiivisesti kehittämään linjaa sekä laitosta ja rakentamaan yhteyksiä. Ajattelin, että tämä tausta olisi hyödyllinen johtajan tehtävässä.

 

Millaisen johtajan laitos sinusta saa?

ST: Uutteran rakentajan, jonka tavoitteena on pohjoismaiden paras opetus- ja tutkimusyhteisö. 

 

Miten toivot laitoksen henkilökunnan tukevan sinua uudessa tehtävässäsi?

ST: Toivon, että rakennamme laitosta yhdessä. Yhdessä voimme lähestyä yhteiskunnan suuria haasteita. Esimerkiksi laitoksella voisimme yhdistää linjojen osaamista tieteen tekemisen digitaalisiin ratkaisuihin. 

 

Yliopistolla on tulossa lähiaikoina suuria muutoksia mm. palveluorganisaatiouudistuksen, IsoPyörä- opintouudistuksen ja tutkijapoolien myötä. Myös mahdollisia irtisanomisia on tulossa. Miten laitos selviää näistä haasteista?

ST: Seuraavat vuodet ovat haasteellisia, mutta muutoksessa pitää nähdä myös mahdollisuuksia. Esimerkiksi IsoPyörä uudistuksen myötä meille tulee uusi Datatieteen maisteriohjelma, joka tukee monitieteistä toimimista ja vahvistaa laitoksen asemaa digitaalisuuden peruspilarina. Haasteista selviämme rakentamalla vahvuuksiemme varaan ja olemalla aktiivisia. 

 

Sinulla on monta tutkimusprojektia käynnissä tällä hetkellä. Miten aiot jakaa työaikasi tutkimustehtävien ja johtajuuden välillä?

ST: Laitoksen johtajan tehtävä vie valtaosan ajastani ja jäljelle jäävän ajan käytän tutkimukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun luopumaan opetustehtävistä. 

 

Mihin suuntaan ja millä keinoilla aiot kehittää laitoksen toimintaa?

ST: Näen kaksi keskeistä suuntaa laitokselle: ensimmäinen liittyy tietojenkäsittelytieteen perusteiden kehittämiseen ja toinen monitieteiseen datatieteeseen. Kummatkin ovat tarpeellisia vaikuttavuuden kannalta ja tukemaan Helsingin yliopiston strategiaa. Tärkeitä teemoja ovat opetuksen ja tieteellisen sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehittäminen. 

 

Onko sinulla mahdollisesti hienoja ”virkaanastujaissanoja”?

ST: Haluan kiittää edeltäjiäni erittäin hyvästä johtamisesta ja pyrin jatkamaan tätä traditiota. 

 

Teksti/ kysymykset: Pauliina Pajunen

Luotu

16.12.2015 - 08:49

Professori Esko Ukkonen Viron Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Esko Ukkonen on kutsuttu Viron Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi.

Esko Ukkosella on ollut yhteyksiä Viron tietojenkäsittelytieteen yhteisöön 1990-luvun alusta lähtien ja hän on toiminut useiden virolaisten jatko-opiskelijoiden ohjaajana. Viron Tiedeakatemiaan kuuluu 78 varsinaista ja 21 ulkomaista jäsentä.

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workhop massadatan hallinnasta

Some attenders of this workshop

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workshop massadatan hallinnasta järjestettiin 16. toukokuuta 2016 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.