"Sen kysymyksen haluan esittää Ellalle, että miksi yllä lainaamassani tekstissä pidetään selvänä sitä, että se on nimenomaan koulu, jonka tulisi joustaa vielä nykyistäkin enemmän, eikä esimerkiksi työnantajan tai sen jonkun muun stressinaiheuttajan?"
En ole ihan varma, onko tämä kommentti tarkoitettu yhteiskunnalliseksi avaukseksi koskien työelämän ja opiskelun pelisääntöjen ja lakien uudistamista vaiko ainoastaan yhden osapuolen näkökulmasta tarkoitetuksi harmitteluksi siitä, että yleensä häviää, kun laitetaan vastakkain työelämän tai "sen muun" kanssa.
Yliopistossa luento- ja harjoitusryhmäajat sijoittuvat toki vaihtelevammin kuin vaikkapa amk:ssa ja osa-aikaiselle palkkatyölle jää tilaa muulloinkin ainoastaan neljän tai viiden jälkeen iltaisin. Silti ainakin oma tuntumani on ollut sen suuntainen, että jos haasteita tulee jo eri tiedekuntien kurssien yhteensovittamisessa, niin mahdolliselle opiskelijan osa-aikaiselle palkkatyölle ei yliopisto juuri ajatusta uhraa. On opiskelijan säkästä kiinni, kuinka joustavasti mikäkin kurssi on mahdollista suorittaa.
Opiskeluvaiheessa olevat eivät työmarkkinoilla kovinta huutoa ja harvemmin siinä asemassa, että työelämä joustaa heidän tarpeidensa mukaan. Jos työvuorot on suunniteltu viikoksi pariksi eteenpäin, niin tulevasta työvuorosta voi olla hyvin vaikea päästä eroon syystä riippumatta. Ja vaikka vuoron saisi siirrettyä toiselle työntekijälle, niin taloudelliset seuraukset voivat hyvinkin ankaria.
Kun oppilaitos ei jousta eikä työelämä jousta, niin voi sitten miettiä, onko opiskelija mieluummin valmis menettämään opintopisteet vai työpaikkansa. Riskipelillä voi yrittää pysyä kurssilla kärryillä, vaikka missaa laskarit, pari tai useammankin, tai luentoja, mutta työvuorosta poisjääminen tietää pääsääntöisesti potkuja.
Hyvissä ansiotuloissa kiinniolevat voivat myös miettiä, montako vuotta heillä olisi henkisesti intoa kituutella nuudeleilla tai olla paitsiossa sosiaalisesta elämästä. Moralisointi tai näkökulma siitä, kuuluuko köyhän saada käydä elokuvissa on aika hyödytöntä. Panostukset elämänlaatuun antavat kuitenkin ihmiselle voimavaroja myös opiskeluun ja kituuttelu, eriarvoisuuden tunne ym. taas heikentävät monilla jaksamista ja motivaatiota.
Suuret talousmenot eivät ole vain perheellisten opiskelijoiden huoli. Opiskelijat, joilla ei ole mahdollisuutta saada esim. vanhemmiltaan taloudellista (erit. opintotukeen vaikuttavissa tuloissa näkymätöntä)tukea, ovat myös aika puun ja kuoren välissä. Matkustamiseen ei ole varaa koskaan, ravinto jää yksipuoliseksi ja samaan aikaan tiedostetaan, että mitään (lähes kansalaisvelvollisuudeksi koettua) puskurirahastoa pesukoneen tai tietokoneen rikkoutumisen tai vaikkapa muuton yhteydessä pakettiauton vuokran varalle ei ole.
Opintotuki jättää opiskelijan köyhyysrajan alapuolelle ja toimeentulon turvatakseen moni opiskelija työskentelee esim. matalan palkan palvelualoilla. Työ ei jousta opintojen tarpeisiin, aikaa opiskelulle, ihmissuhteille ja muulle vapaa-ajalle jää yhä vähemmän. Silti rahat eivät riitä ja opintotuen tulorajat estävät opiskelijaa saavuttamasta tulotasoa, jolla voisi keskittyä opiskeluun jännittämättä siitä, onko rahaa vuokraan.
HYY:n ja Palvelualojen ammattiliiton vuoden takaisessa tutkimuksessa esim. kysyttiin "kuinka usein työn ja opiskelun yhteensovittaminen vie voimia siinä määrin, että henkilökohtaiselle elämälle aiheutuu merkittävää haittaa". Alle 10 tuntia viikossa työskentelevistä näin koki 14 %, yli 30 tuntia työskentelevistä 31 %. YTHS:n tutkimuksessa (2008) runsasta stressiä koki yliopisto-opiskelijoista reilu neljännes. Voi sitten pohtia tekeekö opiskelija yli 30-tuntista työviikkoa, jos siitä aiheutuu merkittävää haittaa, ellei olisi pakko.
Samasta kyselystä voisi (toki vain suuntaa-antavasti) päätellä, että jos ECTS:n opintopisteiden työmäärämitoitus vastaa todellisuudessa lähellekään virallista määritelmää, niin esim. 1 - 3 vuoden opiskelijoiden viikkotyömäärän (opiskelu + työ) mediaanikin liikkuu lähes 60 tunnissa - tai sitten opiskeluun annetuista panoksista joustetaan.
Kirjoitin tästä enemmän vuosi sitten (http://hypa.fi/ristipaineessa.html). Jos yliopistoa haittaa se, että opiskelijat pistävät palkkatyön ja siitä saatavan toimeentulon opintojensa tehokkaan etenemisen edelle, kannattaisi yliopiston ehkä myös miettiä keinoja, joilla opiskelijoiden opiskelua ja työelämä saataisiin paremmin pelaamaan yhteen. Kun opiskelijat ovat erottamaton osa työmarkkinoita, niin ehkä oppilaitostenkin kannattaisi yrittää vaikuttaa sinne suuntaan.
työ vs opiskelu
"Sen kysymyksen haluan esittää Ellalle, että miksi yllä lainaamassani tekstissä pidetään selvänä sitä, että se on nimenomaan koulu, jonka tulisi joustaa vielä nykyistäkin enemmän, eikä esimerkiksi työnantajan tai sen jonkun muun stressinaiheuttajan?"
En ole ihan varma, onko tämä kommentti tarkoitettu yhteiskunnalliseksi avaukseksi koskien työelämän ja opiskelun pelisääntöjen ja lakien uudistamista vaiko ainoastaan yhden osapuolen näkökulmasta tarkoitetuksi harmitteluksi siitä, että yleensä häviää, kun laitetaan vastakkain työelämän tai "sen muun" kanssa.
Yliopistossa luento- ja harjoitusryhmäajat sijoittuvat toki vaihtelevammin kuin vaikkapa amk:ssa ja osa-aikaiselle palkkatyölle jää tilaa muulloinkin ainoastaan neljän tai viiden jälkeen iltaisin. Silti ainakin oma tuntumani on ollut sen suuntainen, että jos haasteita tulee jo eri tiedekuntien kurssien yhteensovittamisessa, niin mahdolliselle opiskelijan osa-aikaiselle palkkatyölle ei yliopisto juuri ajatusta uhraa. On opiskelijan säkästä kiinni, kuinka joustavasti mikäkin kurssi on mahdollista suorittaa.
Opiskeluvaiheessa olevat eivät työmarkkinoilla kovinta huutoa ja harvemmin siinä asemassa, että työelämä joustaa heidän tarpeidensa mukaan. Jos työvuorot on suunniteltu viikoksi pariksi eteenpäin, niin tulevasta työvuorosta voi olla hyvin vaikea päästä eroon syystä riippumatta. Ja vaikka vuoron saisi siirrettyä toiselle työntekijälle, niin taloudelliset seuraukset voivat hyvinkin ankaria.
Kun oppilaitos ei jousta eikä työelämä jousta, niin voi sitten miettiä, onko opiskelija mieluummin valmis menettämään opintopisteet vai työpaikkansa. Riskipelillä voi yrittää pysyä kurssilla kärryillä, vaikka missaa laskarit, pari tai useammankin, tai luentoja, mutta työvuorosta poisjääminen tietää pääsääntöisesti potkuja.
Hyvissä ansiotuloissa kiinniolevat voivat myös miettiä, montako vuotta heillä olisi henkisesti intoa kituutella nuudeleilla tai olla paitsiossa sosiaalisesta elämästä. Moralisointi tai näkökulma siitä, kuuluuko köyhän saada käydä elokuvissa on aika hyödytöntä. Panostukset elämänlaatuun antavat kuitenkin ihmiselle voimavaroja myös opiskeluun ja kituuttelu, eriarvoisuuden tunne ym. taas heikentävät monilla jaksamista ja motivaatiota.
Suuret talousmenot eivät ole vain perheellisten opiskelijoiden huoli. Opiskelijat, joilla ei ole mahdollisuutta saada esim. vanhemmiltaan taloudellista (erit. opintotukeen vaikuttavissa tuloissa näkymätöntä)tukea, ovat myös aika puun ja kuoren välissä. Matkustamiseen ei ole varaa koskaan, ravinto jää yksipuoliseksi ja samaan aikaan tiedostetaan, että mitään (lähes kansalaisvelvollisuudeksi koettua) puskurirahastoa pesukoneen tai tietokoneen rikkoutumisen tai vaikkapa muuton yhteydessä pakettiauton vuokran varalle ei ole.
Opintotuki jättää opiskelijan köyhyysrajan alapuolelle ja toimeentulon turvatakseen moni opiskelija työskentelee esim. matalan palkan palvelualoilla. Työ ei jousta opintojen tarpeisiin, aikaa opiskelulle, ihmissuhteille ja muulle vapaa-ajalle jää yhä vähemmän. Silti rahat eivät riitä ja opintotuen tulorajat estävät opiskelijaa saavuttamasta tulotasoa, jolla voisi keskittyä opiskeluun jännittämättä siitä, onko rahaa vuokraan.
HYY:n ja Palvelualojen ammattiliiton vuoden takaisessa tutkimuksessa esim. kysyttiin "kuinka usein työn ja opiskelun yhteensovittaminen vie voimia siinä määrin, että henkilökohtaiselle elämälle aiheutuu merkittävää haittaa". Alle 10 tuntia viikossa työskentelevistä näin koki 14 %, yli 30 tuntia työskentelevistä 31 %. YTHS:n tutkimuksessa (2008) runsasta stressiä koki yliopisto-opiskelijoista reilu neljännes. Voi sitten pohtia tekeekö opiskelija yli 30-tuntista työviikkoa, jos siitä aiheutuu merkittävää haittaa, ellei olisi pakko.
Samasta kyselystä voisi (toki vain suuntaa-antavasti) päätellä, että jos ECTS:n opintopisteiden työmäärämitoitus vastaa todellisuudessa lähellekään virallista määritelmää, niin esim. 1 - 3 vuoden opiskelijoiden viikkotyömäärän (opiskelu + työ) mediaanikin liikkuu lähes 60 tunnissa - tai sitten opiskeluun annetuista panoksista joustetaan.
Kirjoitin tästä enemmän vuosi sitten (http://hypa.fi/ristipaineessa.html). Jos yliopistoa haittaa se, että opiskelijat pistävät palkkatyön ja siitä saatavan toimeentulon opintojensa tehokkaan etenemisen edelle, kannattaisi yliopiston ehkä myös miettiä keinoja, joilla opiskelijoiden opiskelua ja työelämä saataisiin paremmin pelaamaan yhteen. Kun opiskelijat ovat erottamaton osa työmarkkinoita, niin ehkä oppilaitostenkin kannattaisi yrittää vaikuttaa sinne suuntaan.
Eetu Komsi