Opiskeluaikoina tuli kursseja ahnehdittua. Tietty määrä kursseja on pakko suorittaa, mutta enempi aina parempi. Vaativuustaso kuitenkin kursseilla vaihteli ja yleensä sen huomasi vasta kurssin keskivaiheilla. Koska energia ja aika ei riittänyt kaikkeen, niin jokin kurssi jäi kesken. Massakursseilla ei tullut mieleenkään, että olisin vaivannut opetushenkilöstön aikaa ilmoittamalla, että tämä jäi nyt tähän. Eräs ongelma on myös työmäärän jakautuminen eri vuodenaikoina. Kesällä ehtisi hyvin suorittaa jonkin kurssin, vaikka olisi töissäkin, mutta sopivia kursseja ei ollut tarjoilla. Tammikuussa taas iski päälle edeltävän syksyn harkkaDL:t ja tentit samalla, kun piti valmistautua kevään kursseille. Joustavuus ja työmäärän tasaisempi jakaantuminen olisi helpottanut valmistumista huomattavasti. Myös se, että kurssin vaativuudet olisi jotenkin rinnastettavissa toisiinsa helpottaisi ennakointia. Välillä pääsee helpommalla, jolloin harmittaa, ettei ottanut enempää kursseja. Välillä taas on liikaa työtä, jolloin jotain pitää pudottaa pois tai sitten kaikki yritetään läpäistä rimaa hipoen. Tällöin usein jokin kurssi epäonnistuu ja koko homma joudutaan uusimaan seuraavana vuonna suunniteltujen kurssien ohessa. Kierre on valmis.
Tutkijana voisin taas todeta, että motivaatio kandi/maisteritason kurssien opettamiseen on hieman alhainen. Väikkärin valmistuminen on tällä hetkellä ykköstavoite ja kaikki, mikä ei edistä omaa tutkimusta on vain rasite. Perustason kursseilla ei useinkaan tule sellaista keskustelua, mikä saattaisi herättää ajatuksia alan tutkimuksesta tai muuten olla mielenkiintoista. Palkkajärjestelmäkin on rakennettu lähinnä sen perusteella, kuinka paljon tuottaa julkaisuja tai kuinka monessa byrokraattisessa ryhmittymässä on mukana. Ei pitäisi olla ihme, että tutkijat panostavat siihen, mikä heitä sisäisesti ja ulkoisesti palkitsee.
Ehkäpä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä pitäisi olla keskustelutilaisuuksia, jotta henkilökunta ymmärtäisi opiskelijoiden arjen ja ongelmat samalla, kun opiskelijat ymmärtäisivät henkilökunnan uhrautumisen ja kurssien järjestämiseen vaadittavan vaivan.
Järjestelyt eivät vastaa käytäntöjä
Opiskeluaikoina tuli kursseja ahnehdittua. Tietty määrä kursseja on pakko suorittaa, mutta enempi aina parempi. Vaativuustaso kuitenkin kursseilla vaihteli ja yleensä sen huomasi vasta kurssin keskivaiheilla. Koska energia ja aika ei riittänyt kaikkeen, niin jokin kurssi jäi kesken. Massakursseilla ei tullut mieleenkään, että olisin vaivannut opetushenkilöstön aikaa ilmoittamalla, että tämä jäi nyt tähän. Eräs ongelma on myös työmäärän jakautuminen eri vuodenaikoina. Kesällä ehtisi hyvin suorittaa jonkin kurssin, vaikka olisi töissäkin, mutta sopivia kursseja ei ollut tarjoilla. Tammikuussa taas iski päälle edeltävän syksyn harkkaDL:t ja tentit samalla, kun piti valmistautua kevään kursseille. Joustavuus ja työmäärän tasaisempi jakaantuminen olisi helpottanut valmistumista huomattavasti. Myös se, että kurssin vaativuudet olisi jotenkin rinnastettavissa toisiinsa helpottaisi ennakointia. Välillä pääsee helpommalla, jolloin harmittaa, ettei ottanut enempää kursseja. Välillä taas on liikaa työtä, jolloin jotain pitää pudottaa pois tai sitten kaikki yritetään läpäistä rimaa hipoen. Tällöin usein jokin kurssi epäonnistuu ja koko homma joudutaan uusimaan seuraavana vuonna suunniteltujen kurssien ohessa. Kierre on valmis.
Tutkijana voisin taas todeta, että motivaatio kandi/maisteritason kurssien opettamiseen on hieman alhainen. Väikkärin valmistuminen on tällä hetkellä ykköstavoite ja kaikki, mikä ei edistä omaa tutkimusta on vain rasite. Perustason kursseilla ei useinkaan tule sellaista keskustelua, mikä saattaisi herättää ajatuksia alan tutkimuksesta tai muuten olla mielenkiintoista. Palkkajärjestelmäkin on rakennettu lähinnä sen perusteella, kuinka paljon tuottaa julkaisuja tai kuinka monessa byrokraattisessa ryhmittymässä on mukana. Ei pitäisi olla ihme, että tutkijat panostavat siihen, mikä heitä sisäisesti ja ulkoisesti palkitsee.
Ehkäpä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä pitäisi olla keskustelutilaisuuksia, jotta henkilökunta ymmärtäisi opiskelijoiden arjen ja ongelmat samalla, kun opiskelijat ymmärtäisivät henkilökunnan uhrautumisen ja kurssien järjestämiseen vaadittavan vaivan.