Olen viime syksynä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella aloittanut opiskelija. Minulla on kuitenkin takanani jo yksi korkeakoulututkinto, joten uskoisin osaavani sanoa muutaman seikan yliopisto-opiskelusta kokonaisuutena ja peilata sitä tähän keskusteluun.
Ensinnäkin muistan viime syksynä ihmetelleeni, miten upeasti nuo ohjelmoinnin peruskurssit on toteutettu ja miten innokkaita sen opettajat ovat. Opettavien henkilöiden keskinäinen henki on aivan mainio ja tämä välittyy kurssin yleiseen fiilikseen ja selvästi myös opiskelijoiden tsemppiin oman oppimisena ja osallistumisen suhteen.
Hetken tuli sellainen olo, että wau, tällaistäkö täällä laitoksella on. Minustahan välitetään! Kokemukset aiemman suorittamani tutkinnon perusteella yliopisto-opinnoista oli jotain aivan muuta.
Kuitenkin nyt on tullut jo tutustuttua joihinkin muihin kursseihin, jotka muistuttavat jo aika paljon sitä mentaliteettia, johon olin aiemmin saanut jo saturoivan annoksen: opiskelija on välttämätön paha, josta ei tarvitse niin välittää, tämä massakurssi väännetään läpi 10 vuotta vanhoilla luentokalvoilla ja on vähän niin kuin ihan sama, oppiiko joku mitään vai ei. Kurssitentissä se sitten mitataan. Jos et pääse läpi niin voi voi, pänttää luentokalvot paremmin.
Tällä laitoksella tehdään selvästi jotain oikein ja paremmin kuin monessa, monessa muussa paikassa. Se on jotain niin arvokasta ja harvinaista, että olisi aivan karmea sääli nähdä sen hyvän tuhoutuvan. Mutta nyt ainakin meikäläiseen on hiipinyt huoli siitä, että jos ylimpien opettavien tahojen näkökulmasta ongelmat johtuvat siitä, että opiskelijat ovat "laiskoja" ja "vastuuttomia", niin armoton seuraus siitä on se, että otteet kovenevat opiskelijoita kohtaan ja tästäkin paikasta tulee sellainen, jossa kukaan ei oikein välitä mistään mitään. Pakkopullaa sekä opettavalle että oppivalle osapuolelle... opiskelija tietää, että hänen tehtävänsä on vain kerätä weboodiin riittävät merkinnät ja sen jälkeen päästä vapauteen ahdistavasta ympäristöstä.
Opiskelijat eivät ole koneita vaan ihmisiä. Karu totuus on se, että jopa kolmannes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Tämä on tutkittua faktaa. On myös tutkittua dataa siitä, että kolmannes korkeakouluopiskelijoista eivät oikein koe kuuluvansa mihinkään ryhmään yliopiston sisällä ja kokevat yliopiston ulkopuoliseksi ja vieraaksi. He eivät ole kohdanneet yliopiston sisällä oikein mitään, johon voisi samaistua. He ovat jopa syrjäytymisvaarassa!!
Tässä valossa minusta on täysin selvää, että opiskelija, joka ei koe tulleensa millään tavalla henkisesti noteeratuksi, voi ihan hyvin jättää kurssin kesken kertomatta kenellekään: jos sinä et välitä minusta, niin miksi minun pitäisi välittää sinusta?
En arvosta edellistä korkeakouluani pennin vertaa. Sain sieltä tutkintoni mutta laitokselle oli selvästi aivan yhdentekevää, olinko siellä vai en. Olisin hyvin onnellinen, jos voisin olla ylpeä nykyisestä opinahjostani täältä aikanaan lähdettyäni. Se ei tule olemaan kiinni siitä, kuinka hyvät arvosanat saan, vaan siitä, kuinka paljon näen, että täällä välitetään. Olisi aika huikeaa nähdä edes kerran, kuinka opiskelujensa kanssa painiva opiskelija suorastaan kannetaan vaikeuksiensa yli eteenpäin.
Niin, että jospa nyt sitten kuitenkin koetettaisiin nähdä ne "laiskat" ja "vastuuttomat" opiskelijat ihmisinä ja käydä kysymässä, että mikäs sinua nyt oikein painaa, kaipaatko kenties jeesiä?
Opiskelija ei ole kone
Olen viime syksynä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella aloittanut opiskelija. Minulla on kuitenkin takanani jo yksi korkeakoulututkinto, joten uskoisin osaavani sanoa muutaman seikan yliopisto-opiskelusta kokonaisuutena ja peilata sitä tähän keskusteluun.
Ensinnäkin muistan viime syksynä ihmetelleeni, miten upeasti nuo ohjelmoinnin peruskurssit on toteutettu ja miten innokkaita sen opettajat ovat. Opettavien henkilöiden keskinäinen henki on aivan mainio ja tämä välittyy kurssin yleiseen fiilikseen ja selvästi myös opiskelijoiden tsemppiin oman oppimisena ja osallistumisen suhteen.
Hetken tuli sellainen olo, että wau, tällaistäkö täällä laitoksella on. Minustahan välitetään! Kokemukset aiemman suorittamani tutkinnon perusteella yliopisto-opinnoista oli jotain aivan muuta.
Kuitenkin nyt on tullut jo tutustuttua joihinkin muihin kursseihin, jotka muistuttavat jo aika paljon sitä mentaliteettia, johon olin aiemmin saanut jo saturoivan annoksen: opiskelija on välttämätön paha, josta ei tarvitse niin välittää, tämä massakurssi väännetään läpi 10 vuotta vanhoilla luentokalvoilla ja on vähän niin kuin ihan sama, oppiiko joku mitään vai ei. Kurssitentissä se sitten mitataan. Jos et pääse läpi niin voi voi, pänttää luentokalvot paremmin.
Tällä laitoksella tehdään selvästi jotain oikein ja paremmin kuin monessa, monessa muussa paikassa. Se on jotain niin arvokasta ja harvinaista, että olisi aivan karmea sääli nähdä sen hyvän tuhoutuvan. Mutta nyt ainakin meikäläiseen on hiipinyt huoli siitä, että jos ylimpien opettavien tahojen näkökulmasta ongelmat johtuvat siitä, että opiskelijat ovat "laiskoja" ja "vastuuttomia", niin armoton seuraus siitä on se, että otteet kovenevat opiskelijoita kohtaan ja tästäkin paikasta tulee sellainen, jossa kukaan ei oikein välitä mistään mitään. Pakkopullaa sekä opettavalle että oppivalle osapuolelle... opiskelija tietää, että hänen tehtävänsä on vain kerätä weboodiin riittävät merkinnät ja sen jälkeen päästä vapauteen ahdistavasta ympäristöstä.
Opiskelijat eivät ole koneita vaan ihmisiä. Karu totuus on se, että jopa kolmannes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista. Tämä on tutkittua faktaa. On myös tutkittua dataa siitä, että kolmannes korkeakouluopiskelijoista eivät oikein koe kuuluvansa mihinkään ryhmään yliopiston sisällä ja kokevat yliopiston ulkopuoliseksi ja vieraaksi. He eivät ole kohdanneet yliopiston sisällä oikein mitään, johon voisi samaistua. He ovat jopa syrjäytymisvaarassa!!
Tässä valossa minusta on täysin selvää, että opiskelija, joka ei koe tulleensa millään tavalla henkisesti noteeratuksi, voi ihan hyvin jättää kurssin kesken kertomatta kenellekään: jos sinä et välitä minusta, niin miksi minun pitäisi välittää sinusta?
En arvosta edellistä korkeakouluani pennin vertaa. Sain sieltä tutkintoni mutta laitokselle oli selvästi aivan yhdentekevää, olinko siellä vai en. Olisin hyvin onnellinen, jos voisin olla ylpeä nykyisestä opinahjostani täältä aikanaan lähdettyäni. Se ei tule olemaan kiinni siitä, kuinka hyvät arvosanat saan, vaan siitä, kuinka paljon näen, että täällä välitetään. Olisi aika huikeaa nähdä edes kerran, kuinka opiskelujensa kanssa painiva opiskelija suorastaan kannetaan vaikeuksiensa yli eteenpäin.
Niin, että jospa nyt sitten kuitenkin koetettaisiin nähdä ne "laiskat" ja "vastuuttomat" opiskelijat ihmisinä ja käydä kysymässä, että mikäs sinua nyt oikein painaa, kaipaatko kenties jeesiä?
Humaani Käpistelijä