Uskoakseni mainitsemasi asiat ovat tutkintoperustaisen opiskelun oireita, ja ratkeavat lähes välittömsti kun kieltäydymme jakamasta tutkintoja opintosuoritteita vastaan. Kun opiskelija opiskelee itseään, ei elämää varten, hänen suhtautumisensa oppimisympäristöön muuttuu toisenlaiseksi.

Tämä muutos ei välttämättä silti muuta kurssien keskeytyksiä, sillä myös itseään varten opiskelevan opiskelijan kannattaa ottaa kursseja suoritettavaksi hieman yli teoreetisen maksiminsa, jolloin on helpompi seuloa paremmat ja itselleen relevantimmat kurssit massasta. Kommunikointi saattaa kuitenkin helpottua, jos opiskelijalla on tavoitteena oppia.

Koska opiskelu tällä hetkellä on käytössä olevien rahoitusmallien takia tutkintaperustaista, olisi ehkä hyvä haastatella opiskelijoita, jotta pysyisimme selvillä heidän tavoitteistaan. Löytyy opiskelijoita joiden tavoitteena on oppia asioita, eikä heillä ole kiinnostusta valmistua. Sitten on oppilaita, joiden tavoitteena on nimenomaan valmistua.

Yliopiston kannalta on järkevintä valmistaa mahdollisimman halvalla valmistumishakuisia opiskelijoita ja käyttää tästä saadut varat oppimishakuisten oppilaiden opettamiseen. Tämä onnistuu helposti kun varmistamme ettei oppiminen muodostu esteeksi valmistumiselle.

Helppo tie maisteriksi heikentää tutkinnon merkitystä osaamisen mittarina ja on siksi tie kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisiä arvioidaan osaamisen, eikä tutkinnon perusteella. Parhaimmillaan tälläinen menettely voi siis korjata tämän hetkisten ongelmien perimmäisen syyn.

Tässä esitetty menettely edellyttää, että kaikki yliopistot lähtevät hankkeeseen mukaan, jolloin eri yliopistoista saatavien tutkintojen keskinäinen arvojärjestys ei muutu. Joidenkin yliopistojen pois jääminen ei ole merkittävä riski, koska yliopistojen pyrkimyksenä on viedä yhteiskuntaa eteenpäin, mikä ei jätä tilaa yliopistojen keskinäiselle kilpailulle.