Mutta minusta jatkotutkimukset ovat ehdottomasti tarpeen ennen yleistysten tekemistä.
1) Onko tilanne muuttunut vaiko havainnointi/havainnoijat? Tikiä kieltämättä tosiaan keskeytetään nykyään mitä ei tarinoiden mukaan ennen tehty; siihen törmäsin itsekin kerran kesäkurssin aikana. Eri tasojen luentokurssien keskeyttämisessä en ole itse kuullut olleen dramaattista muutosta, mutta joku jolla on parempaa dataa voisi varmaan tietää tämän.
2) Johtuuko muutos opiskelijoiden muuttumisesta vai järjestelmän? Mieleeni tulee ensimmäisen vuoden jälkeen yhä mukana olijoiden hurjasti kasvanut määrä, joka toisaalta on meille opetuksen/ohjauksen/motivoinnin/tms riemuvoitto, mutta olettaen että hakijamassa ei ole olennaisesti muuttunut, tämä voi tarkoittaa sitäkin että porukka joka aiemmin karsiutui jo alkupään kursseilla (lue: tajusi ettei tätä käpistelyä jaksa erkkikään ;)) selviää Tikiin asti. Tämän hypoteesin ennusteella voisi kai kuvitella että meiltä melko todennäköisesti tällöin myös valmistuu enemmän ihmisiä kuin ennen. Toisaalta meillä on tosiaan selkeästi ihan uudenkokoinen ryhmittymä ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita, joilla on mukana kannettu ihan eri kulttuuri ja akateeminen käsitekehys. En nyt mene sen pidemmin tähän, koska puhumme suomeksi eivätkä asianosaiset voi keskusteluun osallistua.
3) Mitä tarkoitusta varten tätä pohdintaa teemmekään? Onko tavoitteena selvittää, onko kyse siitä että keppiä ei ole riittävästi heilutettu kun ei asioita priorisoida niin kuin haluaisimme? Onko tavoitteemme se että opetustyö olisi mahdollisimman helppoa, että niitä tutkintoja/opintopisteitä tulisi mahdollisimman paljon, vai että kasvattaisimme täällä yliopistossa lapsista hyväkäytöksisiä aikuisia jotka osaavat sanoa kuuluvalla äänellä "Hyvää päivää rouva professori!" saapuessamme luokkaan kaikkien opiskelijoiden (ei, anteeksi, koululaisten) saapumisen jälkeen? (Periaatteessa kai meillä on ollut täällä korkeakoulutuksen kehdossa vallalla joku onnellinen utopia mm. siitä että kurssiarvosanaan ei pitäisi naamatuntuman vaikuttaa. En tiedä sopiiko se kovin hyvin yhteen tämän koulutustavoitteen kanssa.)
4) Minkälaisen tulevaisuudenkuvan tämä johtopäätöksemme maalaa, entä jatkotoimenpiteet? Onko niin, että tietojenkäsittelytiede on nuorena tieteenalana ollut tulisieluisten opettajiensa avulla kiva yhteisö, mutta kohta mekin heräämme todellisuuteen jonka monet iäkkäämmät tieteenalat ovatkin jo huomanneet, että opiskelijat ovat ikäviä ja opetus kannattaa järjestää massatenteillä jotka häiritsevät opettajia mahdollisimman vähän kun ei kumpiakaan oikeastaan kiinnosta interaktio toisen ryhmän kanssa? Ei kai nyt sentään.
Minä elän vielä vähän kurssiluennointia harrastaneena sellaisessa onnellisessa kuplassa, jossa yliopisto on kollegiaalinen työyhteisö, johon mahtuu monenlaista hiihtäjää mutta jossa kantava ideaali on se, että ei ole opeja ja mukuloita vaan erilaisia aikuisia, joita pitää myös käsitellä aikuisina (valtaa ja vastuuta, hippunen kunnioitusta jne). Ja vaikka joskus tekeekin mieli kiroilla geneerisesti jollekin osajoukolle koska sen n edustajaa on ihan selvästi täysin hömelöitä, painaa vaakakupissa enemmän se että ilmaissut odotukset muuttavat ihmisiä. Innostuneet opettajat kääntyvät köyryyn kun saavat pelkkää kritiikkiä, ja tunnolliset opiskelijat korjaavat asennettaan kun oppivat olevansa opettajalle lähinnä riesa.
Luonnollinen skisma syntyy aina kun on joku jonka tehtävä on arvostella tuntemattomia ihmisiä epäsymmetrisessä valtarakenteessa, mutta sitä varten on opiskelija- ja opettajahuoneet että niissä voi oksentaa ristiriitaiset tuntemuksensa ulos ilman että niiden tarvitsee vaikuttaa koko osajoukkoon. (Hyi hyi, Jussi, ei saa kertoa mitä siellä opehuoneessa puhutaan? ;))
Harmittaako minua kun monet opetuutoroitavat eivät reagoi edes henkilökohtaiseen yhteydenottoon? No tietysti harmittaa, ja lähinnä siksi että panostuksemme määrä ei ole tasapainossa tässä transaktiossa: minä panostan ihan pikkiriikkisen, ja he panostavat vielä pikkiriikkisemmin, mikä jää sen hiuksenhienon kvanttirajan alle josta syntyy yksi sähköpostiviesti, ja syvällinen sielujemme yhteys opintojen suunnittelun tiimoilta jää syntymättä! (Tai eivät lue sähköpostiaan eivätkä edes tiedä että yritän heitä yhyttää. Tämä on minusta huolestuttava trendi: kommunikaatio-oletukset eivät täsmää edes kanavan valitsemisen tasolla. :/)
Tätä on ison laitoksen elämä. Olen kuullut myös vastakkaisia tarinoita, tuutoroitavia jotka ovat metsästäneet tuutoriaan josta ei kuulu mitään, eli ei ole yksisuuntainen tie tämä. (Meillä tuntuu olevan sen henkilökohtaisen yhteyden luonti moniin opiskelijoihin ihan hakoteillä. Se auttaa että opiskelijat verkostoituvat sentään keskenään, mutta siitä seuraa myös että opiskelukaveri on se jonka fiiliksistä välitetään, ei joku satunnainen luennoija, eri naama joka päivä, mikä lie.)
Sen sijaan minusta se, että gradujen etenemisestä huolehtiminen menee siihen että opiskelijan on keksittävä huonoja tekosyitä ohjaajalle siitä miksi gradu ei etene aikataulussa, tuntuu kertovan pikemminkin siitä että ohjaajalle on sälytetty projektijohtajan rooli.
Minusta tämän ei pitäisi mennä näin, minusta gradun piti olla Tikiä suurempi siinä että opiskelija on itse oma projektinjohtajansa ja oppii pilkkomaan ison norsunsa täällä (tai sitten oppii että tarvitsee sellaiseen ulkoista apua ja osaa hankkia sitä) missä projektin reputuksella ei ole vielä niin väliä. Jos ohjaajaa kurmotetaan siitä että opiskelija ei omasta valinnastaan etene, on unohdettu gradun oppimistavoite ja tuijotetaan lyhytnäköisesti tuotteeseen (= vähän Tikiä isompi kirjoitelma jossa ei tarvitse olla uutta tiedettä, ei oikeasti yhdenkään sielunmyymisen arvoinen maailmanparannusyksikkö - paitsi silloin kun niissä on idea tai ne tehdään minun tutkimusaiheistani jolloin ne pitää ehdottomasti saada valmiiksi). Se on tietysti eri asia jos ohjaajasuhde on niin vaikea ettei itse graduun liittyvistä vaikeuksista voi keskustella, mutta en minä nyt ihan kaikkia maailman ongelmia sentään ehdi yhdessä kommentissa pohtia...
Satunnainen bongaus verkosta
Hmm. Ensin törmäsin blogiin, sitten satunnaisesti tällaiseen, aloin laskea yhtä ynnä kahta: Olisiko sillä ollut mitään pidempiaikaista vaikutusta kulttuuriin että joskus ennen vanhaan yliopistoon tulivat lähinnä ne joita yliopistoon tulo kiinnosti?
http://www.vihreat.fi/blogit/outi-alanko-kahiluoto/opinto-ohjaus-ja-tuki-toimivat-opintoihin-pakottamista-paremmin
Mutta minusta jatkotutkimukset ovat ehdottomasti tarpeen ennen yleistysten tekemistä.
1) Onko tilanne muuttunut vaiko havainnointi/havainnoijat? Tikiä kieltämättä tosiaan keskeytetään nykyään mitä ei tarinoiden mukaan ennen tehty; siihen törmäsin itsekin kerran kesäkurssin aikana. Eri tasojen luentokurssien keskeyttämisessä en ole itse kuullut olleen dramaattista muutosta, mutta joku jolla on parempaa dataa voisi varmaan tietää tämän.
2) Johtuuko muutos opiskelijoiden muuttumisesta vai järjestelmän? Mieleeni tulee ensimmäisen vuoden jälkeen yhä mukana olijoiden hurjasti kasvanut määrä, joka toisaalta on meille opetuksen/ohjauksen/motivoinnin/tms riemuvoitto, mutta olettaen että hakijamassa ei ole olennaisesti muuttunut, tämä voi tarkoittaa sitäkin että porukka joka aiemmin karsiutui jo alkupään kursseilla (lue: tajusi ettei tätä käpistelyä jaksa erkkikään ;)) selviää Tikiin asti. Tämän hypoteesin ennusteella voisi kai kuvitella että meiltä melko todennäköisesti tällöin myös valmistuu enemmän ihmisiä kuin ennen. Toisaalta meillä on tosiaan selkeästi ihan uudenkokoinen ryhmittymä ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita, joilla on mukana kannettu ihan eri kulttuuri ja akateeminen käsitekehys. En nyt mene sen pidemmin tähän, koska puhumme suomeksi eivätkä asianosaiset voi keskusteluun osallistua.
3) Mitä tarkoitusta varten tätä pohdintaa teemmekään? Onko tavoitteena selvittää, onko kyse siitä että keppiä ei ole riittävästi heilutettu kun ei asioita priorisoida niin kuin haluaisimme? Onko tavoitteemme se että opetustyö olisi mahdollisimman helppoa, että niitä tutkintoja/opintopisteitä tulisi mahdollisimman paljon, vai että kasvattaisimme täällä yliopistossa lapsista hyväkäytöksisiä aikuisia jotka osaavat sanoa kuuluvalla äänellä "Hyvää päivää rouva professori!" saapuessamme luokkaan kaikkien opiskelijoiden (ei, anteeksi, koululaisten) saapumisen jälkeen? (Periaatteessa kai meillä on ollut täällä korkeakoulutuksen kehdossa vallalla joku onnellinen utopia mm. siitä että kurssiarvosanaan ei pitäisi naamatuntuman vaikuttaa. En tiedä sopiiko se kovin hyvin yhteen tämän koulutustavoitteen kanssa.)
4) Minkälaisen tulevaisuudenkuvan tämä johtopäätöksemme maalaa, entä jatkotoimenpiteet? Onko niin, että tietojenkäsittelytiede on nuorena tieteenalana ollut tulisieluisten opettajiensa avulla kiva yhteisö, mutta kohta mekin heräämme todellisuuteen jonka monet iäkkäämmät tieteenalat ovatkin jo huomanneet, että opiskelijat ovat ikäviä ja opetus kannattaa järjestää massatenteillä jotka häiritsevät opettajia mahdollisimman vähän kun ei kumpiakaan oikeastaan kiinnosta interaktio toisen ryhmän kanssa? Ei kai nyt sentään.
Minä elän vielä vähän kurssiluennointia harrastaneena sellaisessa onnellisessa kuplassa, jossa yliopisto on kollegiaalinen työyhteisö, johon mahtuu monenlaista hiihtäjää mutta jossa kantava ideaali on se, että ei ole opeja ja mukuloita vaan erilaisia aikuisia, joita pitää myös käsitellä aikuisina (valtaa ja vastuuta, hippunen kunnioitusta jne). Ja vaikka joskus tekeekin mieli kiroilla geneerisesti jollekin osajoukolle koska sen n edustajaa on ihan selvästi täysin hömelöitä, painaa vaakakupissa enemmän se että ilmaissut odotukset muuttavat ihmisiä. Innostuneet opettajat kääntyvät köyryyn kun saavat pelkkää kritiikkiä, ja tunnolliset opiskelijat korjaavat asennettaan kun oppivat olevansa opettajalle lähinnä riesa.
Luonnollinen skisma syntyy aina kun on joku jonka tehtävä on arvostella tuntemattomia ihmisiä epäsymmetrisessä valtarakenteessa, mutta sitä varten on opiskelija- ja opettajahuoneet että niissä voi oksentaa ristiriitaiset tuntemuksensa ulos ilman että niiden tarvitsee vaikuttaa koko osajoukkoon. (Hyi hyi, Jussi, ei saa kertoa mitä siellä opehuoneessa puhutaan? ;))
Harmittaako minua kun monet opetuutoroitavat eivät reagoi edes henkilökohtaiseen yhteydenottoon? No tietysti harmittaa, ja lähinnä siksi että panostuksemme määrä ei ole tasapainossa tässä transaktiossa: minä panostan ihan pikkiriikkisen, ja he panostavat vielä pikkiriikkisemmin, mikä jää sen hiuksenhienon kvanttirajan alle josta syntyy yksi sähköpostiviesti, ja syvällinen sielujemme yhteys opintojen suunnittelun tiimoilta jää syntymättä! (Tai eivät lue sähköpostiaan eivätkä edes tiedä että yritän heitä yhyttää. Tämä on minusta huolestuttava trendi: kommunikaatio-oletukset eivät täsmää edes kanavan valitsemisen tasolla. :/)
Tätä on ison laitoksen elämä. Olen kuullut myös vastakkaisia tarinoita, tuutoroitavia jotka ovat metsästäneet tuutoriaan josta ei kuulu mitään, eli ei ole yksisuuntainen tie tämä. (Meillä tuntuu olevan sen henkilökohtaisen yhteyden luonti moniin opiskelijoihin ihan hakoteillä. Se auttaa että opiskelijat verkostoituvat sentään keskenään, mutta siitä seuraa myös että opiskelukaveri on se jonka fiiliksistä välitetään, ei joku satunnainen luennoija, eri naama joka päivä, mikä lie.)
Sen sijaan minusta se, että gradujen etenemisestä huolehtiminen menee siihen että opiskelijan on keksittävä huonoja tekosyitä ohjaajalle siitä miksi gradu ei etene aikataulussa, tuntuu kertovan pikemminkin siitä että ohjaajalle on sälytetty projektijohtajan rooli.
Minusta tämän ei pitäisi mennä näin, minusta gradun piti olla Tikiä suurempi siinä että opiskelija on itse oma projektinjohtajansa ja oppii pilkkomaan ison norsunsa täällä (tai sitten oppii että tarvitsee sellaiseen ulkoista apua ja osaa hankkia sitä) missä projektin reputuksella ei ole vielä niin väliä. Jos ohjaajaa kurmotetaan siitä että opiskelija ei omasta valinnastaan etene, on unohdettu gradun oppimistavoite ja tuijotetaan lyhytnäköisesti tuotteeseen (= vähän Tikiä isompi kirjoitelma jossa ei tarvitse olla uutta tiedettä, ei oikeasti yhdenkään sielunmyymisen arvoinen maailmanparannusyksikkö - paitsi silloin kun niissä on idea tai ne tehdään minun tutkimusaiheistani jolloin ne pitää ehdottomasti saada valmiiksi). Se on tietysti eri asia jos ohjaajasuhde on niin vaikea ettei itse graduun liittyvistä vaikeuksista voi keskustella, mutta en minä nyt ihan kaikkia maailman ongelmia sentään ehdi yhdessä kommentissa pohtia...
--Sini, jatko-opiskelija/LuK-HOPS-harrastaja/graduohjaaja/assari