Kommentoidaanpa, koska tämähän vaikuttaa ihan aidolta keskustelunavaukselta!
Painin parhaillaan sen diplomityön kanssa sähkötekniikan korkeakoulussa, kaikki kurssit jo suoritettu. Joitakin olen jättänyt kesken ilmoittamatta, enkä ole siitä ylpeä, mutta kertaalleen se tapahtui, koska jouduin leikkauspöydälle ja pitkäksi ajaksi sairaalaan. Syyt ovat moninaiset, joskus hyvin helpostikin ymmärrettävät - selitykset ovat sitten erikseen.
Olen tehnyt halki opintojeni osa-aikatyötä. En ole aina tiennyt etukäteen paljonko aikaa ja henkistä jaksamista työ tulee viemään, enkä ole tiennyt tätä kursseistakaan. Kyseessä on ajankäytön optimointiongelma. Päädyin tyypillisesti valitsemaan optimistisen määrän kursseja joille ilmoittauduin, ja sitten priorisoimaan vahvasti. Jos aika ei riittänyt kaikkeen, suuntasin sen tärkeimpiin kursseihin, jotta edes jostakin saa suorituspisteet. Lopetuspäätös ei ollut hetkellinen vaan rakentui vähän kerrallaan. Sitä jäi jälkeen jostakin kurssista, ja sitten myöhemmin joko otti kiinni tai jäi jälkeen lisää.
Joskus vapaaehtoinen kurssi ei vastannutkaan käsityksiä. Toisinaan kurssi oli karmivan vaikea, mikä johtui toisinaan myös esitietojen puuttumisesta. Joskus jopa kurssi valikoitui keskeytettäväksi siksi, että se oli lukukauden kursseista mieluisin käytäväksi uudestaan seuraavana vuonna paremmalla ajalla. Ja joskus tuli ihan suoranaisesti mokattua ja pudottua kelkasta. Tätä tapahtui erityisesti ensimmäisinä vuosina, suurena syynä se, ettei lukiossa vielä opittu tekemään töitä opiskelun eteen kun ei tarvinnut.
Miksi sitten ilmoittamatta keskeyttäminen? Osin siksi, ettei ollut yksittäistä hetkeä keskeytyspäätökselle, mutta myös siksi, ettei ketään tuntunut kiinnostavan. Koskaan ei kukaan kysynyt, meinaanko jatkaa. Koskaan ei kukaan muutenkaan kysynyt mitään meta-opiskelullista tai jutellut näistä asioista. Onkohan kukaan koskaan sanonut sitäkään, että keskeyttämisestä pitäisi kertoa? Ylipäänsä tuki ja ohjeistus kurssien keskeyttämiselle on ollut olematonta, ei kai ihme että se ollaan sitten tehty miten sattuu.
Mitä sitten voisi tehdä? Ensiksi voisi minimoida epävarmuustekijät lukukausien suunnittelusta. Ei se haittaa jos kurssit ovat työläitä, mutta opintopisteiden olisi kuvattava mahdollisimman hyvin oikeasti kuluvaa energiaa. Ja koska yhden skalaarin informaatiosisältö on parhaassakin tapauksessa rajallinen, tietoa olisi hyvä olla lisää muussa muodossa. Ja onhan sitä, mutta usein sekavaa ja hajallaan. Joskus oletus tuntuu olevan, että tieto siirretään opiskelijoille luennoilla, jolloin yksikin poissaolo pahimmillaan kusauttaa dediksen.
Ei minulla ainakaan ollut ketään, joka olisi muistuttanut tehtävistä. Eikä tietoja huvittanut myöskään penkoa satasivuisista kalvoseteistä, jotka ehkä olivat kurssin kotisivulla, ja ehkä viime vuodelta. Ja ehkä myös töissä oppi liian hyvälle. Työelämässä tieto on usein tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa, ja ainakin tiedän, keneltä pitää kysyä, ja uskallan tehdä sen. Luennoitsija jää usein niin etäiseksi, että jos vielä oma moka hävettää, kynnys kysyä suoraan saattaa olla liian korkea. Ja vastaukset on joskus mallia "siellähän se on verkkosivuilla, opettele lukemaan".
Summa summarum: uskoisin, että henkilökohtaisen keskusteluyhteyden avaaminen parantaisi tilannetta. Ja jos kurssihenkilökunta tekee parhaansa tiedotuksen eteen, opiskelijakin todennäköisemmin näkee tiedotuksen merkityksellisenä.
Molemmat metsät vastaavat niin kuin niihin huudetaan. Tässä on mielenkiintoinen dynaaminen järjestelmä kyseessä. Yhden kurssin verran pohjois-Amerikkalaista opetusta kokeneena tiedän, että erot henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasossa ovat tähtitieteellisiä. Kurssista saatiin jopa henkilökohtainen monisivuinen palaute.
Ajankäytön optimoinnin lisäksi on henkisestä jonglöörisuorituksesta. On vaikeampaa käyttää tyhjä kahden tunnin kalenteriruutu tulokselliseen itseopiskeluun kuin ojankaivuuseen. Ojankaivuussa näkee heti mihin jäi viimeksi, kuinka pitkällä on, ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Luulen, että jos nämä asiat saadaan jollain ilveellä olemaan opiskelijalle päivänselviä, työhön tarttuminen lisääntyy ja työahdistuksesta päästään eroon.
Kurssien keskeyttäminen
Kommentoidaanpa, koska tämähän vaikuttaa ihan aidolta keskustelunavaukselta!
Painin parhaillaan sen diplomityön kanssa sähkötekniikan korkeakoulussa, kaikki kurssit jo suoritettu. Joitakin olen jättänyt kesken ilmoittamatta, enkä ole siitä ylpeä, mutta kertaalleen se tapahtui, koska jouduin leikkauspöydälle ja pitkäksi ajaksi sairaalaan. Syyt ovat moninaiset, joskus hyvin helpostikin ymmärrettävät - selitykset ovat sitten erikseen.
Olen tehnyt halki opintojeni osa-aikatyötä. En ole aina tiennyt etukäteen paljonko aikaa ja henkistä jaksamista työ tulee viemään, enkä ole tiennyt tätä kursseistakaan. Kyseessä on ajankäytön optimointiongelma. Päädyin tyypillisesti valitsemaan optimistisen määrän kursseja joille ilmoittauduin, ja sitten priorisoimaan vahvasti. Jos aika ei riittänyt kaikkeen, suuntasin sen tärkeimpiin kursseihin, jotta edes jostakin saa suorituspisteet. Lopetuspäätös ei ollut hetkellinen vaan rakentui vähän kerrallaan. Sitä jäi jälkeen jostakin kurssista, ja sitten myöhemmin joko otti kiinni tai jäi jälkeen lisää.
Joskus vapaaehtoinen kurssi ei vastannutkaan käsityksiä. Toisinaan kurssi oli karmivan vaikea, mikä johtui toisinaan myös esitietojen puuttumisesta. Joskus jopa kurssi valikoitui keskeytettäväksi siksi, että se oli lukukauden kursseista mieluisin käytäväksi uudestaan seuraavana vuonna paremmalla ajalla. Ja joskus tuli ihan suoranaisesti mokattua ja pudottua kelkasta. Tätä tapahtui erityisesti ensimmäisinä vuosina, suurena syynä se, ettei lukiossa vielä opittu tekemään töitä opiskelun eteen kun ei tarvinnut.
Miksi sitten ilmoittamatta keskeyttäminen? Osin siksi, ettei ollut yksittäistä hetkeä keskeytyspäätökselle, mutta myös siksi, ettei ketään tuntunut kiinnostavan. Koskaan ei kukaan kysynyt, meinaanko jatkaa. Koskaan ei kukaan muutenkaan kysynyt mitään meta-opiskelullista tai jutellut näistä asioista. Onkohan kukaan koskaan sanonut sitäkään, että keskeyttämisestä pitäisi kertoa? Ylipäänsä tuki ja ohjeistus kurssien keskeyttämiselle on ollut olematonta, ei kai ihme että se ollaan sitten tehty miten sattuu.
Mitä sitten voisi tehdä? Ensiksi voisi minimoida epävarmuustekijät lukukausien suunnittelusta. Ei se haittaa jos kurssit ovat työläitä, mutta opintopisteiden olisi kuvattava mahdollisimman hyvin oikeasti kuluvaa energiaa. Ja koska yhden skalaarin informaatiosisältö on parhaassakin tapauksessa rajallinen, tietoa olisi hyvä olla lisää muussa muodossa. Ja onhan sitä, mutta usein sekavaa ja hajallaan. Joskus oletus tuntuu olevan, että tieto siirretään opiskelijoille luennoilla, jolloin yksikin poissaolo pahimmillaan kusauttaa dediksen.
Ei minulla ainakaan ollut ketään, joka olisi muistuttanut tehtävistä. Eikä tietoja huvittanut myöskään penkoa satasivuisista kalvoseteistä, jotka ehkä olivat kurssin kotisivulla, ja ehkä viime vuodelta. Ja ehkä myös töissä oppi liian hyvälle. Työelämässä tieto on usein tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa, ja ainakin tiedän, keneltä pitää kysyä, ja uskallan tehdä sen. Luennoitsija jää usein niin etäiseksi, että jos vielä oma moka hävettää, kynnys kysyä suoraan saattaa olla liian korkea. Ja vastaukset on joskus mallia "siellähän se on verkkosivuilla, opettele lukemaan".
Summa summarum: uskoisin, että henkilökohtaisen keskusteluyhteyden avaaminen parantaisi tilannetta. Ja jos kurssihenkilökunta tekee parhaansa tiedotuksen eteen, opiskelijakin todennäköisemmin näkee tiedotuksen merkityksellisenä.
Molemmat metsät vastaavat niin kuin niihin huudetaan. Tässä on mielenkiintoinen dynaaminen järjestelmä kyseessä. Yhden kurssin verran pohjois-Amerikkalaista opetusta kokeneena tiedän, että erot henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasossa ovat tähtitieteellisiä. Kurssista saatiin jopa henkilökohtainen monisivuinen palaute.
Ajankäytön optimoinnin lisäksi on henkisestä jonglöörisuorituksesta. On vaikeampaa käyttää tyhjä kahden tunnin kalenteriruutu tulokselliseen itseopiskeluun kuin ojankaivuuseen. Ojankaivuussa näkee heti mihin jäi viimeksi, kuinka pitkällä on, ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Luulen, että jos nämä asiat saadaan jollain ilveellä olemaan opiskelijalle päivänselviä, työhön tarttuminen lisääntyy ja työahdistuksesta päästään eroon.