Täältä Keilaniemen länsipuolisesta yliopistosta käsin turhautumisen aiheet vaikuttavat kovin tutuilta.
Plagiointi on ja tulee olemaan ongelma myös Aalto-yliopistossa. Erityisesti ulkomaalaiset opiskelijat tulevat kirkkain silmin plagioimaan tulevaisuudessakin. Ei riitä, että ulkkariopiskelijoille kerrotaan kerran opintojen alussa että "täällä ei sitten plagioida" ja heitetään joku tekstikirjamääritelmä plagioinnista. Mekan itäpuolella käsitys siitä, mitä tieto ja oppiminen on eroaa pohjoiseurooppalaisesta liikaa. Asiasta pitää muistuttaa jatkuvasti ja antaa konkreettisia arkipäivään sitovia esimerkkejä siitä mitä plagiointi suomalaisen käsityksen mukaan on. Tämä on holhoavaa ja ärsyttää suomalaisia opiskelijoita, mutta sitä ei voi monikulttuurisessa yliopistossa välttää.
Gradu ja dippa ovat molemmat suuria mörköjä tekijälleen. Vika on ensisijaisesti tietysti opiskelijassa itsessään. Jos ei kiinnosta kirjoittaa niin ei kiinnosta kirjoittaa. Korjattava vika sensijaan on asenteissa. Opinnäytetyössä on tarkoitus näyttää mitä on oppinut ennen opinnäytetyön tekemisen aloittamista ja ehkä ihan pikkuisen soveltaa. Jos opettajakollegio jaksaa toistella tätä tarpeeksi saattaa asenteissa ajan myötä tapahtua muutosta parempaan.
Ihmettelen täysipäiväisiä töitä opiskelujen ohella. Meillä teekkareilla on ainakin tapana olla vain 30h/vko töissä, koska "pitää vähän opiskellakin" ja sitten tietysti jättää opiskelematta. Kyllä siinä ylijäävässä 10 tunnissa on täysin mahdollista opiskella jos haluaa. Jotkut harvat jopa onnistuvat siinä. Jos taas työnantaja ei taivu niin kannattaa vaihtaa työnantajaa.
Yksi havaitsemistani eroista yliopiston ja teknillisen reaalikoulun välillä on se, että ensiksimainitussa opintosuoritteiden oletetaan tulevan siitä, että "mä oon tosi hyvä tyyppi ja osaan kaiken". Jälkimmäisessä taas opintosuoritteita tulee siitä että "mä oon tosi ahkera tyyppi ja tein paljon töitä". Ero ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka suuren osan kursseista voi tenttiä pelkällä tentillä. Jos pelkkä määränpää on tärkeää, ei kaikkia kiinnosta kulkea koko tietä.
Yliopistomaailmassa opettavan tutkijan pitäisi tehdä 50% ajasta tutkimusta, 50% ajasta hallintoa ja 50% ajasta opetusta. Tämä ajanpuute näkyy opiskelijalle useilla eri tavoilla ja synnyttää illuusion siitä, että opettajia ei kiinnosta (eikä osaa varmasti kiinnostakaan). Ainoa tuntemani vastalääke tälle on opettajien aito kiinnostus omasta opetus- ja tutkimusalastaan. Vaikka perusopetuksen pitää virallisesti olla hajutona, mautonta ja standardoitua niin opiskelijat pitävät ainakin oman kokemukseni mukaan siitä, että opettaja näyttää olevan aidosti kiinnostunut opettamastaan asiasta. Jokaisesta luennosta pitää löytyä viisi minuuttia aikaa puhua siitä, mitä kivaa alalla tapahtuu juuri nyt tai on tapahtunut sen jälkeen kun kurssin opetussisältö standardoitiin.
Vähän perspektiiviä
Täältä Keilaniemen länsipuolisesta yliopistosta käsin turhautumisen aiheet vaikuttavat kovin tutuilta.
Plagiointi on ja tulee olemaan ongelma myös Aalto-yliopistossa. Erityisesti ulkomaalaiset opiskelijat tulevat kirkkain silmin plagioimaan tulevaisuudessakin. Ei riitä, että ulkkariopiskelijoille kerrotaan kerran opintojen alussa että "täällä ei sitten plagioida" ja heitetään joku tekstikirjamääritelmä plagioinnista. Mekan itäpuolella käsitys siitä, mitä tieto ja oppiminen on eroaa pohjoiseurooppalaisesta liikaa. Asiasta pitää muistuttaa jatkuvasti ja antaa konkreettisia arkipäivään sitovia esimerkkejä siitä mitä plagiointi suomalaisen käsityksen mukaan on. Tämä on holhoavaa ja ärsyttää suomalaisia opiskelijoita, mutta sitä ei voi monikulttuurisessa yliopistossa välttää.
Gradu ja dippa ovat molemmat suuria mörköjä tekijälleen. Vika on ensisijaisesti tietysti opiskelijassa itsessään. Jos ei kiinnosta kirjoittaa niin ei kiinnosta kirjoittaa. Korjattava vika sensijaan on asenteissa. Opinnäytetyössä on tarkoitus näyttää mitä on oppinut ennen opinnäytetyön tekemisen aloittamista ja ehkä ihan pikkuisen soveltaa. Jos opettajakollegio jaksaa toistella tätä tarpeeksi saattaa asenteissa ajan myötä tapahtua muutosta parempaan.
Ihmettelen täysipäiväisiä töitä opiskelujen ohella. Meillä teekkareilla on ainakin tapana olla vain 30h/vko töissä, koska "pitää vähän opiskellakin" ja sitten tietysti jättää opiskelematta. Kyllä siinä ylijäävässä 10 tunnissa on täysin mahdollista opiskella jos haluaa. Jotkut harvat jopa onnistuvat siinä. Jos taas työnantaja ei taivu niin kannattaa vaihtaa työnantajaa.
Yksi havaitsemistani eroista yliopiston ja teknillisen reaalikoulun välillä on se, että ensiksimainitussa opintosuoritteiden oletetaan tulevan siitä, että "mä oon tosi hyvä tyyppi ja osaan kaiken". Jälkimmäisessä taas opintosuoritteita tulee siitä että "mä oon tosi ahkera tyyppi ja tein paljon töitä". Ero ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka suuren osan kursseista voi tenttiä pelkällä tentillä. Jos pelkkä määränpää on tärkeää, ei kaikkia kiinnosta kulkea koko tietä.
Yliopistomaailmassa opettavan tutkijan pitäisi tehdä 50% ajasta tutkimusta, 50% ajasta hallintoa ja 50% ajasta opetusta. Tämä ajanpuute näkyy opiskelijalle useilla eri tavoilla ja synnyttää illuusion siitä, että opettajia ei kiinnosta (eikä osaa varmasti kiinnostakaan). Ainoa tuntemani vastalääke tälle on opettajien aito kiinnostus omasta opetus- ja tutkimusalastaan. Vaikka perusopetuksen pitää virallisesti olla hajutona, mautonta ja standardoitua niin opiskelijat pitävät ainakin oman kokemukseni mukaan siitä, että opettaja näyttää olevan aidosti kiinnostunut opettamastaan asiasta. Jokaisesta luennosta pitää löytyä viisi minuuttia aikaa puhua siitä, mitä kivaa alalla tapahtuu juuri nyt tai on tapahtunut sen jälkeen kun kurssin opetussisältö standardoitiin.
Jyry Suvilehto