Vuosikertomus 2013

Vuosikertomus 2013

FIGS

Tulevaisuuden Internetin tutkijakoulu (FIGS, Future Internet Graduate School) on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen tutkijakoulu, jota koordinoidaan Aalto-yliopistossa Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä. Koulu aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Suomalaisten tohtoriohjelmien rahoitusjärjestelmässä tapahtuneiden muutosten vuoksi FIGS-tutkijakoulun toiminta päättyi 31.12.2013.

FIGS-tohtoriohjelma koulutti tutkijoita, jotka voivat tarjota panoksensa tulevaisuuden Internettiin liittyvään tutkimukseen ja joilla on vahvan teknisen osaamiseksi lisäksi syvällinen käsitys aihepiiriin liittyvistä sosio-ekonomisista kysymyksistä. Siten tohtoriohjelma ei rekrytoinut pelkästään insinöörejä, vaan myös taloustieteilijöitä, yhteiskuntatieteilijöitä, käyttäytymistieteilijöitä ja suunnittelijoita. Ohjelman keskeinen tavoite oli, että kaikki opiskelijat pystyvät ymmärtämään ja kriittisesti kommentoimaan toistensa töitä olipa heidän taustakoulutuksena mikä tahansa. Vuoden 2013 aikana koulussa oli 31 jatko-opiskelijaa. Heistä 16 (51,6%) oli ulkomaalaisia ja 5 (16,1%) naisia. Vuoden 2013 aikana FIGSissä oli mukana 10 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijaa, joista kolme väitteli.