Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.

Tietoturvan ja yksityisyyden asiantuntemuksen tarve kasvaa

HAIC tiivistää yliopistojen välistä yhteistyötä tutkimuksessa ja opetuksessa entisestään. Keskus myös mahdollistaa opetusresurssien tehokkaan käytön ja yhteiskunnan ja liike-elämän kaipaamien tietoturva-asiantuntijoiden kouluttamisen ja houkuttelemisen Suomeen.

– HAIC yhdistää kahden yliopiston asiantuntemuksen ja vastaa suoraan suomalaisen ICT-teollisuuden tarpeisiin tietoturvan ja yksityisyyden asiantuntijoista, Tarkoma sanoo.

Keskus aloitti toimintansa välittömästi

Syksyllä 2017 käynnistyvät uudet maisteriohjelmat ja lukuvuosimaksutkin otetaan käyttöön. Silloin saapuvat myös ensimmäiset kansainväliset opiskelijat.

HAIC-keskuksen opiskelijoiden rekrytointiin liittyvä apurahaohjelma on jo valmisteilla, ja jatkossa keskuksen toimintaa on tarkoitus laajentaa myös tohtorikoulutukseen ja tutkimukseen.

Keskuksen missiona on kehittyä johtavaksi tietoturvallisuuden tutkimus- ja koulutuskeskittymäksi maailman mittakaavassa. Sitä johtaa professori N. Asokan Aalto-yliopistosta.

Lue lisää: haic.aalto.fi, Networking and Services sub programme at the University of Helsinki, Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences (CCIS) at Aalto University.

Teksti: Minna Meriläinen-Tenhu

Luotu

08.06.2016 - 10:17

Professori Esko Ukkonen Viron Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Esko Ukkonen on kutsuttu Viron Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi.

Esko Ukkosella on ollut yhteyksiä Viron tietojenkäsittelytieteen yhteisöön 1990-luvun alusta lähtien ja hän on toiminut useiden virolaisten jatko-opiskelijoiden ohjaajana. Viron Tiedeakatemiaan kuuluu 78 varsinaista ja 21 ulkomaista jäsentä.

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workhop massadatan hallinnasta

Some attenders of this workshop

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workshop massadatan hallinnasta järjestettiin 16. toukokuuta 2016 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.