Lainaa vain? - väitös musiikkiesitysten lainakappaleiden tunnistamisesta

Miksi musiikkiesitysten lainakappaleiden automaattinen tunnistaminen on niin vaikeaa kuin se on, kysyy Helsingin yliopistossa aiheesta väittelevä Teppo E.Ahonen.

Lainakappeleiksi kutsutaan musiikkiesityksiä, jotka ovat eri esittäjän tekemiä uusia tulkintoja kappaleen alkuperäisen esittäjän tekemästä versiosta. Lainakappaleet voivat olla hyvinkin samanlaisia alkuperäisversioiden kanssa, ja joskus versioilla on vain nimellisesti yhtäläisyyksiä.

Ihmisille lainakappaleiden tunnistaminen on yleensä helppoa, jos alkuperäisesitys on tuttu.

- Lainakappaleiden automaattinen, algoritmeihin perustuva tunnistaminen, on kuitenkin huomattavan haastava ongelma, eikä täysin tyydyttäviä ratkaisuja ole vielä esitetty, sanoo Teppo E. Ahonen, joka katsoo, että ongelman ratkaisulla olisi tutkimuksellisesti ja kaupallisesti potentiaalisia sovelluskohteita; sellainen olisi esimerkiksi plagioinnin automaattinen tunnistaminen.

Teppo E. Ahosen tietojenkäsittelytieteen alan väitöskirjassa lainakappeleiden automaattista tunnistamista käsitellään informaatioteoreettisesta lähtökohdasta. Tutkimuksessa selvitetään, pystytäänkö kappaleiden sisältämää tonaalista samanlaisuutta mittaamaan siten, että sen perusteella voidaan todeta eri esitysten olevan pohjimmiltaan saman sävellyksen eri tulkintoja.

Tutkimus on tehty laajalla aineistolla audiomuotoista populaarimusiikkia, jossa signaalidata on muunnettu merkkijonomuotoiseksi niin, että prosessin tulos edelleen kuvaa kappaleen keskeisiä musiikillisia yksilöiviä piirteitä.

Tutkimuksessa todettiin, että pienetkin muutokset kappaleissa voivat vaikuttaa suuresti kappaleiden laskennallisiin etäisyyksiin, mutta monissa tapauksissa vaikutus on myös mahdollista minimoida.

- Yksittäisten piirteiden aiheuttamat haastavuudet on myös jossakin määrin mahdollista kiertää yhdistämällä useita piirteitä tunnistamisessa, väittelijä sanoo.

Lopputuloksena väitöskirja esittelee tiedontiivistystä hyödyntävän järjestelmän lainakappaleiden tunnistamiseen. Sen vahvuuksia ovat yksinkertaisuus ja robustisuus useita kappaleissa esiintyviä musiikillisia muutoksia kohtaan.

-Selvimpiä heikkouksia ovat etäisyysmetriikan painottama kappaleiden globaalin samanlaisuuden mittaaminen lokaalien samanlaisuuksien kustannuksella, Ahonen sanoo.

- Lisäksi yksittäisistä kappaleista saadaan irrotettua melko vähän informaatiota, minkä vuoksi tiedontiivistysalgoritmeja ei saada hyödynnettyä täydellä tehollaan.

FM Teppo E. Ahonen väittelee 1.4.2016 klo 12 Helsingin yliopiston Exactum-rakennuksen auditoriossa CK112 (Gustaf Hällströmin katu 2b) aiheesta "Cover Song Identification Using Compression-based Distance Measures". Vastaväittäjänä toimii akatemiaprofessori Petri Toiviainen (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Esko Ukkonen (Helsingin yliopisto). Väitöstilaisuus pidetään suomeksi.

 

Väitöskirjan saatavuus

Väitöskirjan elektroninen versio on saatavilla Helsingin yliopiston e-thesis-palvelussa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-2026-7.

Painettuja väitöskirjoja voi tiedustella väittelijältä itseltään: puh. 02941 51276 tai teppo.ahonen@cs.helsinki.fi.

 

Valokuva: Päivi Suomalainen

 

 

Luotu

30.03.2016 - 14:35

Jyväskylästä Helsingin kautta Baseliin

Minna Miettinen, toisen vuoden Bioinformatiikan maisteriohjelman (MBI) opiskelija, vietti kesän 2009 Baselissa, Sveitsissä, suorittaen tutkintoon sisältyvän työharjoittelun lääkeyritys Novartiksessa. “Harjoittelupaikka löytyi ihan sattumalta”, sanoo Minna.

Mitäs täällä tapahtuu? Innovaatioharjoitustyö!

Innovaatioharjoitustyö päättyi viikko sitten. Viiden viikon ajan opiskelijoille annettiin aikaa ja ennen kaikkea lupa miettiä opintoihin liittyviä asioita.

Arvostettua tutkimusta

Laitoksen tutkimuksessa yhdistyvät tasapainoisesti teoria ja vuorovaikutus sovellusalojen kanssa. Sekä laitos että sen yhteydessä toimiva tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin perustutkimusyksikkö saivat tutkimuksen arvioinnissa vuonna 2005 korkeimmat arvosanat.

Ennakkoluulotonta opetusta

Tunnustuksena tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetuksen erinomaisuudesta opetusministeriö on valinnut sen valtakunnalliseksi yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi vuosiksi 2010-2012. Tämä opetuksen huippuyksikköstatus myönnettiin laitokselle jo toisen kerran, kauden 2007-2009 jatkoksi.