MOOC-kurssi käynnissä

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos avasi taas kevään pääsykoe-MOOCin, joka on kaikille ilmainen verkossa toimiva ohjelmointikurssi. Kurssia on järjestetty vuosittain keväästä 2012, ja viimeisen kolmen vuoden aikana tarjotuilla verkkokursseilla ohjelmointia on harjoitellut jo yli 10000 osallistujaa. Ohjelmointia opettavia ohjelmointitehtäviä on tänä aikana tehty jo yli miljoona.

Kurssin kautta voi saada tutkinnonsuoritusoikeuden tietojenkäsittelytieteen opintoihin. Ensisijainen edellytys on tehtävien palautusaikataulujen noudattaminen. 

Ohjelmoinnin oppimisen lisäksi, osallistuja voi saada kurssin kautta opiskeluoikeiden tietojenkäsittelytieteen pääaineeseen Helsingin yliopistoon. Viimeisen kolmen vuoden aikana avoimen verkkokurssin kautta tietojenkäsittelytieteen opintojen pariin on päätynyt jo lähes kaksi sataa uutta opiskelijaa.
 
Muista aloittaa ajoissa: ensimmäisen viikon tehtävien palautustakaraja on 22.2.2015
Osallistu kurssille osoitteessa http://mooc.fi/courses/2015/ohjelmoinnin-mooc/ 
 

Kurssista on hyötyä myös lukioille ja ammattikouluille.

Opettajat ja opinto-ohjaajat voivat ottaa kurssin vapaasti oman koulunsa tarjontaan, ja päättää vapaasti kurssista tarjottavasta kurssimäärästä. Kun kurssi on edennyt sopivasti, opettajat voivat halutessaan järjestää paikallisen tenttitilaisuuden, mihin Helsingin yliopisto lähettää tentin. Kun tenttitilaisuus on ohi, tentit lähetetään Helsingin yliopistoon, missä ne korjataan ilmaiseksi.
 
Lisätietoja opinto-oikeuteen liittyen
Jaakko Kurhila, opintoesimies
puh. 02941 51386
opintoesimies@cs.helsinki.fi
 
Arto Vihavainen, yliopisto-opettaja
avihavai@cs.helsinki.fi
 
[1] Kaikille avoimia ohjelmoinnin verkkokursseja: http://mooc.fi
[2] Helsingin yliopisto: http://www.helsinki.fi/yliopisto/
[3] Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos: http://www.cs.helsinki.fi

Luotu

24.01.2015 - 14:00

Tietojenkäsittelytieteen opiskelija Petteri Timonen palkittiin tiedekilpailussa Yhdysvalloissa

Petteri Timonen, 19, on sijoittunut toiseksi omassa sarjassaan Intel International Science and Engineering Fair (ISEF) -tapahtumassa Phoenixissa, Arizonassa.

 

Tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa opiskeleva Petteri Timonen palkittiin perjantaina 13.5. Arizonassa 1500 Yhdysvaltain dollarin eli noin 1330 euron arvoisella stipendillä Systems Software -kategoriassa Intel ISEF -tiedekilpailussa.

Timosen kilpailutyö on SPR:n Veripalvelulle kehitetty ohjelmistotyökalu, jolla liikkuvat verenkeräystilaisuudet eri puolilla maata saadaan suoritettua mahdollisimman kustannustehokkaasti. Timonen toteutti työnsä yhteistyössä Veripalvelun kanssa.

Työ on saanut laajemminkin kansainvälistä huomiota, sillä vastaava työkalua ei tiettävästi ole kehitetty muualla. Timonen on käynyt sähköpostikeskusteluja myös Yhdysvaltain Punaisen Ristin kanssa.

Renewed Carat App Gives a Smart Boost to Battery

 
The Carat Project Team at the University of Helsinki, Department of Computer Science, has published a new version of the popular mobile energy-awareness application.

After launch in June 2012, Carat has helped over 850,000 users, of which 41 per cent have been Android and 59 per cent iOS users, respectively. The new user interface follows modern application design guidelines and presents battery information in a more intuitive and easy to use manner.

- In addition to the new user interface, we have increased the accuracy of the energy saving recommendations of Carat, says Professor Sasu Tarkoma, the leader of this research done at the university.

The user interface features the number of energy intensive applications (Hogs), energy anomalies (Bugs) and user recommendations (Actions) at a glance on the main screen as well as global energy statistics for the device community.

Lainaa vain? - väitös musiikkiesitysten lainakappaleiden tunnistamisesta

Miksi musiikkiesitysten lainakappaleiden automaattinen tunnistaminen on niin vaikeaa kuin se on, kysyy Helsingin yliopistossa aiheesta väittelevä Teppo E.Ahonen.

Lainakappeleiksi kutsutaan musiikkiesityksiä, jotka ovat eri esittäjän tekemiä uusia tulkintoja kappaleen alkuperäisen esittäjän tekemästä versiosta. Lainakappaleet voivat olla hyvinkin samanlaisia alkuperäisversioiden kanssa, ja joskus versioilla on vain nimellisesti yhtäläisyyksiä.

Ihmisille lainakappaleiden tunnistaminen on yleensä helppoa, jos alkuperäisesitys on tuttu.

- Lainakappaleiden automaattinen, algoritmeihin perustuva tunnistaminen, on kuitenkin huomattavan haastava ongelma, eikä täysin tyydyttäviä ratkaisuja ole vielä esitetty, sanoo Teppo E. Ahonen, joka katsoo, että ongelman ratkaisulla olisi tutkimuksellisesti ja kaupallisesti potentiaalisia sovelluskohteita; sellainen olisi esimerkiksi plagioinnin automaattinen tunnistaminen.

Hae opiskelijaksi tietojenkäsittelytieteen laitokselle! Yhteishaku 16.3.-6.4.2016

Hae opiskelijaksi mm. huippulaatuisista kandiohjelmista palkitulle tietojenkäsittelytieteen laitokselle! 
 
Tietojenkäsittelytieteen LuK-tutkinnossa opitaan niitä taitoja, joilla vaikutetaan tulevaisuudessa sekä työelämässä että tieteen tekemisessä. Tutkinnon pääpaino on ohjelmoinnissa ja ohjelmistojen kehittämisessä nykyaikaisilla menetelmillä, mutta tutkintoon sisältyy myös muita tulevaisuuden kannalta tärkeitä alueita, kuten tietoliikennettä, tekoälyä ja tietoturvaa sekä ihmisen ja koneen vuorovaikutusta.