Tarina pienestä pelistudiosta

Ninro gameTietojenkäsittelytieteeen laitoksella opiskelleet Mika Urtela ja Hannu Pajula toteuttavat piña coladan makuista unelmaansa Soul Aim Studios –peliyrityksessään. He kertovat alla tarinansa alun. Piña coladan osalta unelma ei ole vielä toteutunut, mutta yritystä pojilla riittää.

Alkuaskeleita pelinkehittäjän tiellä

Yksi yleisimmistä tietokoneiden parissa harrastavien, opiskelevien ja työskentelevien unelmista on oman pelin tekeminen. Vaikka työskentelemme nyt omassa pelistudiossa (Soul Aim Studios), oli lähtökohtamme varmasti samankaltainen kuin lukemattomilla muilla pelinkehittäjillä: halusimme toteuttaa tuon unelman omasta 'oikeasta' pelistä.

Ninro-logo

Olimme molemmat kiinnostuneet erilaisista peleistä, aina lautapeleistä digitaalisiin peleihin. Näistä lähtökohdista legendaarinen koodaaja (Mika Urtela) oli helposti ylipuhuttavissa toteuttamaan erästä omaperäistä peli-ideaa. Ajatuksena oli yhdistää Magic The Gatheringin tyylistä korttipelaamista Super Mariosta tuttuun tasohyppelyyn nykyaikaisella tekniikalla ja ulkoasulla. Prototyyppi pelistä valmistui nopeasti ja oli miellyttävä pelata, joskin vaikeasti lähestyttävä uudelle pelaajalle. Prototyypin jälkeen teimme useita  kuukausia tiivistä yhteistyötä käytettävyyden viimeistelyksi. Yritys oli hyvä, mutta lopputulos arvattavissa: liian suuri projekti - jäissä vielä tänäkin päivänä.

Tärkeimmät asiat opitaan kantapään kautta. Jos haluat tehdä unelmiesi pelin, älä tee sitä ensimmäisenä pelinäsi. Pelikehitykseen liittyy käytännössä paljon asioita, jotka eivät välttämättä tule esille harrastelijakehityksessä. Käyttöliittymien viimeistely intuitiivisiksi, valikoiden luominen vastaamaan nykyaikaisia odotuksia ja graafisten efektien sekä ulkoasun hiominen kaupallistettavaan kuntoon. Lisäksi ongelmaksi voi muodostua näiden tavoitteiden vaatima koodin rakenteellinen uudistus. Kun kaikki tämä yllättäen romahtaa niskaan, on yleensä liian myöhäistä enää yksinkertaistaa peliä siten, että sen valmistuminen olisi realistista.

Mika UrtelaTietojenkäsittelyn taitajalle tekemistä

Ideat ovat ilmaisia. Keskinkertainen pelisuunnittelija tuottaa 14 mahtavaa peli-ideaa viikossa. Ilman vankkaa ohjelmointitaitoa ja tuntemusta laskennan teoreettisemmasta puolesta yksikään noista ideoista tuskin näkee päivänvaloa, saati kukoistaa. Valtaosa tietojenkäsittelytieteen laitoksen perus- ja aineopintojen kursseista liittyy olennaisesti taitoihin, jotka mahdollistavat monimutkaisempien pelien kehittämisen.

Tietojenkäsittelytieteenlaitos ansaitsee erityiskiitoksen siitä, että aika ajoin järjestetään myös erityisesti pelien tuottamiseen liittyviä kursseja. Opiskelijoille tämä on tyypillisesti ainoa mahdollisuus tutustua pelituotannon maailmaan. Esimerkkeinä mainittakoon kurssit Pelit ja virtuaaliympäristöt, From Game Design to Prototype Workshop sekä AI for Games. 

Hannu PajulaLapsi pajukorissa, pajukori virrassa

Saavutimme omalla pelinkehittämisen taipaleellamme pienen merkkipaalun, kun kahdessa kuukaudessa crunchattu Ninro (https://market.android.com/details?id=ninro.main) julkaistiin maaliskuun lopulla. Peli ei kehittäjiensä korkealle pumpatuista odotuksista huolimatta ole (vielä) myynyt kehitystiimiään paratiisisaarille nauttimaan loputtomasta piña coladasta ja trooppisen puun lehtiä heiluttavista neitokaisista. Se on kuitenkin osoittanut meille sellaisia virheitä ja ongelmia pelien kaupallistamisessa, joita emme aiemmin tulleet edes ajatelleeksi.

Periksi ei kuitenkaan anneta.

Mika Urtela & Hannu Pajula
(Soul Aim Studios)

 

Lisätietoja:

 

Toimittaja: Hannu Toivonen

Luotu

10.06.2011 - 09:51

Professori Esko Ukkonen Viron Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Esko Ukkonen on kutsuttu Viron Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi.

Esko Ukkosella on ollut yhteyksiä Viron tietojenkäsittelytieteen yhteisöön 1990-luvun alusta lähtien ja hän on toiminut useiden virolaisten jatko-opiskelijoiden ohjaajana. Viron Tiedeakatemiaan kuuluu 78 varsinaista ja 21 ulkomaista jäsentä.

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workhop massadatan hallinnasta

Some attenders of this workshop

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workshop massadatan hallinnasta järjestettiin 16. toukokuuta 2016 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.