Heikki Lokki palkittiin

lokki1.jpgLehtori Heikki Lokille myönnettiin torstaina 26.3. Eino Kaila –palkinto ansiokkaasta toiminnasta yliopisto-opettajana. Lokki vastaanotti palkintonsa rehtori Thomas Wilhelmssonilta Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlassa. Eino Kaila –palkinto on arvoltaan 5000 euroa.

Palkintoa Heikki Lokille esittivät tietojenkäsittelytieteen laitos, TKO-äly ry sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opetuksen tukiyksikkö.

Ehdotuksessa Lokista todettiin muun muassa seuraavaa:

”Lehtori Heikki Lokki on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yliopisto-opettaja voi innostaa suuren laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita opetuksen ja oppimisen laadun parantamiseen. Lokki on määrätietoisesti, sinnikkäästi ja innovatiivisesti johtanut tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetussuunnitelmallista kehittämistoimintaa jo useiden vuosien ajan yhteistyössä laitoksen johtajan, johtoryhmän ja opetuksen kehittämistyöryhmän jäsenten kanssa. Heikki Lokin rooli opettajatuutoroinnin ja opintopiiritoiminnan kehittämisessä, kurssien esitietovaatimusten määrittelyssä, opetuksen tavoitematriisien valmistelussa ja jalkauttamisessa sekä tutkinnonuudistuksen primus motorina on kiistaton.”

Palkittu itse otti tunnustuksensa vastaan varsin vaatimattomasti.

”Palkinnon saaminen on hieno juttu, mutta en osaa ottaa tästä kunniaa pelkästään itselleni. Tämä on ollut mahdollista, koska laitoksella on niin hyvää sakkia. Eikä työ tähän lopu”, Lokki totesi.

Entä mihin palkintorahat mahdollisesti menevät?

”Olkapään korjaus maksoi sen viisi tonnia, joten ne rahat on jo käytetty, ihan itseeni kaikki pistin”, Lokki nauroi.

lokki2.jpg
Valtioneuvos Riitta Uosukainen onnittelemassa. Mukana myös Heikin vaimo Maisa Lokki (kesk.).

Teksti: Leena Viitanen
Kuvat: Ari Aalto & Leena Viitanen

Luotu

27.03.2009 - 01:00

Professori Esko Ukkonen Viron Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Esko Ukkonen on kutsuttu Viron Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi.

Esko Ukkosella on ollut yhteyksiä Viron tietojenkäsittelytieteen yhteisöön 1990-luvun alusta lähtien ja hän on toiminut useiden virolaisten jatko-opiskelijoiden ohjaajana. Viron Tiedeakatemiaan kuuluu 78 varsinaista ja 21 ulkomaista jäsentä.

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workhop massadatan hallinnasta

Some attenders of this workshop

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workshop massadatan hallinnasta järjestettiin 16. toukokuuta 2016 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.