Hae opiskelijaksi tietojenkäsittelytieteen laitokselle! Yhteishaku 16.3.-6.4.2016
Työelämä on murroksessa: suuri osa perinteisistä ammateista ja työtehtävistä tulee katoamaan tai muuttumaan lähitulevaisuudessa. Niiden tilalle syntyy töitä, joissa rutiinitehtävät on korvattu tietotekniikalla ja ohjelmistoilla. Tietotekniikka ja ohjelmistot luovat samalla myös aivan uusia ammatteja, joita ei aiemmin ole edes ollut olemassa.
Tietojenkäsittelytieteen LuK-tutkinnossa opitaan niitä taitoja, joilla vaikutetaan tulevaisuudessa sekä työelämässä että tieteen tekemisessä. Tutkinnon pääpaino on ohjelmoinnissa ja ohjelmistojen kehittämisessä nykyaikaisilla menetelmillä, mutta tutkintoon sisältyy myös muita tulevaisuuden kannalta tärkeitä alueita, kuten tietoliikennettä, tekoälyä ja tietoturvaa sekä ihmisen ja koneen vuorovaikutusta. Vaikka kaikki opetus perustuu vahvaan tieteelliseen pohjaan, opiskelu on ensimmäisestä päivästä alkaen käytännönläheistä sisältäen runsaasti ohjattua harjoittelua ja yhteistyöprojekteja. Alan työllistävyys on hyvä, lisäksi tiedeperustaisuutensa takia tutkinto antaa erinomaiset valmiudet jatkaa opintoja maisterivaiheessa.
Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto on suunniteltu suoritettavaksi kolmen vuoden täysipäiväisellä opiskelulla. Tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä, ja se koostuu seuraavista osista:
- tietojenkäsittelytieteen perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (vähintään 63 op)
- sivuainekokonaisuudet (usein 50 op), joista toisessa matematiikkaa ja/tai tilastotiedettä
- muut opinnot.
Kokonaisuuksien sisällä on valinnanvaraa, joten syventyminen omiin kiinnostuksen kohteisiin voi alkaa jo aineopintovaiheessa. Tutkinnossa on tilaa myös vapaasti valittaville opinnoille, jotka voivat olla valinnaisia tietojenkäsittelytieteen, sivuaineen tai muita sinua kiinnostavia kursseja. Tyypillisiä sivuaineita ovat esimerkiksi johtamisopinnot, laajat matematiikan opinnot tai taloustieteen opinnot.

Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitos järjesti yhdessä Microsoftin kanssa Windows Phone 7 (WP7) -koodausleirin (codecamp) 16-20.5.2011 WP7 on Microsoftin uusi mobiilikäyttöjärjestelmä. Nokia on siirtymässä käyttämään WP7:aa uusissa älypuhelimissa. Koodausleiri alkoi 16.5. johdannolla WP7 ohjelmointiin ja sen jälkeen opiskelijat keskittyivät intensiiviseen ohjelmointiin viikon ajan.
Kumpulan kampuksen alumnipäivänä 17.3.2011 julkaistiin Jukka Paakin kirjoittama laitoksen historiateos “Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia”. Julkistus toteutettiin väitöstilaisuuden kaavaa noudattavassa julkisessa haastattelussa, josta alla laajennettu yhteenveto.
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on kutsunut Linus Torvaldsin kunnia-alumnikseen. Alumnijuhlassaan tiedekunta myös nimesi luentosalin Linus Torvaldsin mukaan. Torstaina 17.3. pidetyssä tapahtumassa varsinainen puheenvuoro oli annettu nuorille tutkijoille, joita tiedekampuksen 350 vierasta kuunteli tarkkaan.