Kansainvälinen BOI 2016 -ohjelmointikilpailu toukokuussa tietojenkäsittelytieteen laitoksella
Itämeren maiden parhaat nuoret ohjelmoijat kokoontuvat Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle toukokuussa Baltic Olympiad in Informatics 2016 -kilpailuun.
Baltic Olympiad in Informatics (BOI) on vuodesta 1995 järjestetty ohjelmointikilpailu, johon osallistuu joukkueita Itämeren ympäriltä. Tänä vuonna kilpailu järjestetään 11.-15.5.2016 Helsingissä. Kilpailupaikkana on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos.
Kilpailuun osallistuu joukkueita yhdeksästä maasta: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa. Jokainen maa lähettää kilpailuun joukkueen, jossa on kuusi lukioikäistä kilpailijaa sekä kaksi aikuista ohjaajaa. Osallistujat on valittu kunkin maan sisäisessä kilpailussa.
Kilpailun aiheena on algoritmien suunnittelu ja ohjelmointi. Kilpailu muodostuu kahdesta viiden tunnin sessiosta, jonka kummankin aikana on ratkaistavana kolme vaikeaa ohjelmointitehtävää. Ratkaisut arvioidaan automaattisesti testaamalla niiden toimintaa testiaineistolla.
Suomi on osallistunut kilpailuun vuodesta 1998 alkaen ja saavuttanut 4 kultamitalia, 15 hopeamitalia ja 30 pronssimitalia. BOI on pidetty kerran aiemmin Suomessa, vuonna 2006 Heinolassa. Viime vuonna kilpailu järjestettiin Puolan Varsovassa, jossa Suomi nappasi kaksi hopea- ja neljä pronssimitalia.
Toukokuussa järjestettävän kilpailun perusteella valitaan joukkueet kansainvälisiin tietojenkäsittelyn olympialaisiin (IOI), jotka pidetään elokuussa 2016 Venäjällä.
BOI 2016 nettisivut:
https://www.cs.helsinki.fi/group/boi2016/
Kilpailun historiaa:
http://www.ohjelmointiputka.net/ioi/boi.php
Lisätietoja:
Antti Laaksonen
kilpailukoordinaattori
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos
050 552 9646
Kuva: Toni Annala

Laitoksen ja Aalto-yliopiston yhteiseen HeCSE-tutkijankoulutusohjelmaan on vastikään valittu uusia jatko-opiskelijoita. Yksi nousevista nuorista tutkijoistamme on Antti Laaksonen.
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetus jatkaa parrasvaloissa: tällä kerralla kyse on henkilökohtaisesta tunnustuksesta, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on päättänyt myöntää vuoden 2011 Hyvä opettaja – Magister Bonus -palkinnon yliopistonlehtori Matti Luukkaiselle laitokseltamme. Matti oli TKO-älyn opintovastaavan Ella Peltosen haastattelussa opetuksesta ja opiskelusta heti juhlahumun hälvettyä.
Kuten saimme torstaina 22.9.2011 klo 9.30 annetusta
Linkki-keskus avasi ovensa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella viime perjantaina. Keskus tarjoaa esimerkiksi mukavaa puuhaa peliohjelmoinnin parissa sekä vuoden alussa starttaavan ohjelmointi-verkkokurssin, joka on avoin kaikille toisen asteen opiskelijoille.