Sasu Tarkomasta tietojenkäsittelytieteen laitoksen uusi johtaja

Jukka Paakin ilmoitettua luopuvansa laitoksen johtajan tehtävästä 1.1.2016 lukien eläkkeelle siirtymisen vuoksi, on laitoksen uudeksi johtajaksi toimikaudelle 1.1.2016 – 31.12.2017 valittu laitoksen professori Sasu Tarkoma. Tehtävään haki yhteensä 7 hakijaa, joista rehtori on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanin esityksen mukaisesti päättänyt nimetä Tarkoman.

Laitoksen väki onnittelee Sasua ja toivottaa hänelle menestystä uudessa tehtävässään! Tässä vaiheessa on hyvä esittää muutama kysymys tulevalle johtajalle.

 

Pakollinen ensimmäinen kysymys: Miltä nyt tuntuu?

ST: Tuntuu hienolta päästä kehittämään laitoksen toimintaa.  

 

Miksi päätit hakea laitoksen johtajaksi?

ST: Olen ollut viime vuosina mukana laitoksen kehittämiseen ja pyörittämiseen liittyvissä tehtävissä, ensin hajatili-linjan vastuuprofessorina ja sitten myös varajohtajana. Olen pyrkinyt aktiivisesti kehittämään linjaa sekä laitosta ja rakentamaan yhteyksiä. Ajattelin, että tämä tausta olisi hyödyllinen johtajan tehtävässä.

 

Millaisen johtajan laitos sinusta saa?

ST: Uutteran rakentajan, jonka tavoitteena on pohjoismaiden paras opetus- ja tutkimusyhteisö. 

 

Miten toivot laitoksen henkilökunnan tukevan sinua uudessa tehtävässäsi?

ST: Toivon, että rakennamme laitosta yhdessä. Yhdessä voimme lähestyä yhteiskunnan suuria haasteita. Esimerkiksi laitoksella voisimme yhdistää linjojen osaamista tieteen tekemisen digitaalisiin ratkaisuihin. 

 

Yliopistolla on tulossa lähiaikoina suuria muutoksia mm. palveluorganisaatiouudistuksen, IsoPyörä- opintouudistuksen ja tutkijapoolien myötä. Myös mahdollisia irtisanomisia on tulossa. Miten laitos selviää näistä haasteista?

ST: Seuraavat vuodet ovat haasteellisia, mutta muutoksessa pitää nähdä myös mahdollisuuksia. Esimerkiksi IsoPyörä uudistuksen myötä meille tulee uusi Datatieteen maisteriohjelma, joka tukee monitieteistä toimimista ja vahvistaa laitoksen asemaa digitaalisuuden peruspilarina. Haasteista selviämme rakentamalla vahvuuksiemme varaan ja olemalla aktiivisia. 

 

Sinulla on monta tutkimusprojektia käynnissä tällä hetkellä. Miten aiot jakaa työaikasi tutkimustehtävien ja johtajuuden välillä?

ST: Laitoksen johtajan tehtävä vie valtaosan ajastani ja jäljelle jäävän ajan käytän tutkimukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun luopumaan opetustehtävistä. 

 

Mihin suuntaan ja millä keinoilla aiot kehittää laitoksen toimintaa?

ST: Näen kaksi keskeistä suuntaa laitokselle: ensimmäinen liittyy tietojenkäsittelytieteen perusteiden kehittämiseen ja toinen monitieteiseen datatieteeseen. Kummatkin ovat tarpeellisia vaikuttavuuden kannalta ja tukemaan Helsingin yliopiston strategiaa. Tärkeitä teemoja ovat opetuksen ja tieteellisen sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehittäminen. 

 

Onko sinulla mahdollisesti hienoja ”virkaanastujaissanoja”?

ST: Haluan kiittää edeltäjiäni erittäin hyvästä johtamisesta ja pyrin jatkamaan tätä traditiota. 

 

Teksti/ kysymykset: Pauliina Pajunen

Luotu

16.12.2015 - 08:49

Tivit Future Internet -tutkimusohjelman tulosseminaari 15.2.2011

Tivit Future Internet -tutkimusohjelmaa kokoontui seminaariin tiistaina 15.2. esittelemään projektin toisessa vaiheessa saavutettuja tuloksia esitelmien, julisteiden ja demojen avulla. Ohjelma on osa kansallista ICT SHOK -yhteistyöprojektia, jota hallinnoi Tivit Oy.

HIIT tutkimus: Tietokoneet toimivat hyvin Suomen pakkasilmassa

Energiaa voidaan säästää tietokoneiden palvelinsaleissa huomattavasti käyttämällä suoraan ulkoilmaa laitteiden viilennykseen. Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa kattoterassilla kuukausikaupalla käytetyt tietokoneet toimivat hyvin ulkolämpötilojen tippuessa jopa kahdenkymmenen pakkasasteen kylmemmälle puolelle ja ilmankosteuden vaihdellessa.

Tietojenkäsittelytieteen maisteriopinnot kansainvälisten hakijoiden suosiossa

Helsingin yliopiston tarjoamat tietojenkäsittelytieteen maisteriopinnot osoittautuivat erittäin suosituiksi kevään 2010 opiskelijoiden valinnassa kansainvälisiin koulutus- sekä maisteriohjelmiin. Tietojenkäsittelytieteen laitoksella päätös kahden erikoistumislinjan, algoritmien ja koneoppimisen sekä hajautettujen järjestelmien erikoistumislinjan, opetuksen tarjoamisesta englanninkielellä syksystä 2010 alkaen tehtiin kuluvana lukuvuonna.

Esko Ukkosen syntymäpäiväkahvit

Laitoksen johtaja, Esko Ukkonen, vietti 60-vuotiskahvejaan lämpimissä merkeissä tammikuun lopulla. Exactumissa vietettyihin juhliin osallistui laitoksen väki ja joukko kutsuvieraita. Juhlissa kuultiin sekä onnittelupuheita että -lauluja. Laulamassa kävi Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien kvartetti, joka oli tullut antamaan tervehdyksensä vanhalle osakunta-aktiiville. Esko on toiminut Kymenlaakson osakunnan inspehtorina yli kymmenen vuotta.