Linus Torvalds innosti alan opiskelijoita laitoksella
Laitoksen alumni, Helsingin yliopiston kunniatohtori, Suomen tunnetuin tietojenkäsittelytieteen edustaja maailmalla Linus Torvalds vieraili Kumpulan kampuksella 23. lokakuuta. Hän vastaili opiskelijoiden ja henkilökunnan kysymyksiin vapaamuotoisessa keskustelutilaisuudessa, jossa noin 300 läsnäolijaa tenttasivat häntä. Koska sana oli vapaa ja Torvalds painotti sitä, että kaikkea saa kysyä, kysymykset vaihtelivat laidasta laitaan
-- Linuxin kauneimmista koodiosuuksista aina klassiseen kädenvääntöön vapaan ja avoimen lähdekoodin välillä. Torvaldsin vastaukset olivat: ”kaunista koodia on ytimessä vähän, osa on suorastaan pelottavaa” ja ”debattia käydään vieläkin, mutta se Torvalds-tyyppi voitti”.)
Kuva: Millennium Technology Prize / TAF
Laitoksen suurin auditorio oli täynnä yleisöä ja keskustelu aktiivista (kuva Tuomas Puikkonen).
Torvalds muisteli lämmöllä opiskeluaikaansa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella, sillä hänellä oli omien sanojensa mukaan varsin vapaat kädet käyttää aikaansa Linuxin kanssa. Hän kehui suomalaista koulutusjärjestelmää eikä pitänyt maailman huippuyliopistoja paikkoina, joilla olisi erityistä etua Helsingin yliopistoon verrattuna. Torvalds kuitenkin painotti sitä, että tilaisuuden tarjoutuessa kannattaa hyödyntää vierailumahdollisuudet Stanfordin ja muidenkin ylipistojen kanssa.
Ennen keskustelutilaisuutta Linus Torvalds tutustui kahvihuoneen tunnelmaan (kuva Tuomas Puikkonen).
Tilaisuudesta on lyhyt (1:06 min), tekstitetty videokooste, jossa Linus Torvalds kertoo näkemyksiään Linuxin synnystä, ohjelmoinnista ja ohjelmointikielistä (kuvaaja Sakari Tolppanen, editointi Jaakko Turkka/LUMA-keskus).
Tilaisuuden koko video (83:27 min) on katsottavissa laitoksen videoarkistossa: http://www.cs.helsinki.fi/video/linus-torvalds-qa-session-23rd-oct-2012
Vierailun järjestymisestä suuri kiitos Millennium teknologiapalkinnon myöntävälle Tekniikan Akatemialle.

Laitoksen professori Petri Myllymäki on valittu Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteisen tietotekniikan tutkimuslaitoksen (HIIT – Helsinki Institute for Information Technology) johtajaksi 1.8.2015 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. Petri seuraa tehtävässä Aalto-yliopiston professori Sami Kaskea. Koska HIITin johtajan tehtävä on kokoaikainen, vapautetaan Petri (PM) samaksi ajaksi omasta professuuristaan, ja laitoksen johtajan (JP) suorittama työstävapautushaastattelu on siten paikallaan.