Jyväskylästä Helsingin kautta Baseliin

Minna Miettinen, toisen vuoden Bioinformatiikan maisteriohjelman (MBI) opiskelija, vietti kesän 2009 Baselissa, Sveitsissä, suorittaen tutkintoon sisältyvän työharjoittelun lääkeyritys Novartiksessa. “Harjoittelupaikka löytyi ihan sattumalta”, sanoo Minna.

Suoritettuaan syksyllä 2008 Mikko Sillanpään luennoiman Statistical methods in genetics -kurssin, Minna oli kysynyt Mikolta mahdollisesta harjoittelupaikasta. Mikolla oli kontakteja Novartikseen sekä tietoa siellä olevista harjoittelumahdollisuuksista, ja näin Minna olikin pian tekemässä matkajärjestelyjä. Harjoittelun aiheeksi muodostui kehitteillä olevan lääkeannosten mitoituksen optimointiin liittyvän R-ohjelmiston jatkokehitys. Työ oli Minnan mukaan itsenäistä ja motivoivaa. Ainoastaan kesälomien aikainen ohjauksen puute ajoittain hidasti työtahtia.

Ennen bioinformatiikan opintoja Minna opiskeli Jyväskylän yliopistossa ja valmistui luonnontieteen kandidaatiksi alanaan tilastotiede. Tilastotieteilijän uralle Minna ei silti varsinaisesti tuntenut kutsumusta: “Lukiossa olin varma että minusta tulee kielten opettaja”, muistelee Minna. Saatuaan
sähköpostilistalta mainoksen Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhteisestä Bioinformatiikan maisteriohjelmasta, Minna kiinnostui osittain jo ohjelman englanninkielisyyden vuoksi. “Aluksi jännitti”, sanoo Minna ja jatkaa “muistin aina mainita kavereille että opiskelen englanninkielisessä ohjelmassa”. Alun jälkeen ohjelman englanninkielisyys ei tunnu Minnasta enää niin ihmeelliseltä asialta. Hän löytää jopa hieman yllättäviä positiivisia piirteitä englanninkielisessä opetuksessa: “On siinä ero jos joku on 20 vuotta vetänyt läpi samat höpinät”, Minna pohtii viitaten siihen, että luennoija joutuu valmistautumaan ja keskittymään opetukseen eri tavalla, kun ilmaisu tapahtuukin vieraalla kielellä.

Kysyttäessä eroja opiskelussa yliopistojen välillä, Minnalla tulee mieleen lähinnä se, että aiemmassa alemmassa korkeakoulututkinnossa oli vähemmän valinnaisia opintoja. Sinänsä sisällöissä tai opetuksessa Minna ei näe suuria eroja. Kuitenkin opetuksen organisoinnista Minna antaa moitteita Helsingin yliopistolle: “On kaikkea weboodia, almaa, ilmoa”, manaa Minna ja
muistelee kaiholla Jyväskylän yliopiston Korppi-järjestelmää, johon on integroitu kaikki opintoihin liittyvä, kuten ilmoittautuminen kursseille, oma kalenteri, laskuharjoituspisteet, kurssien suoritukset, jne.

Parhaillaan Minna työskentelee opintojen ohessa Sampsa Hautaniemen tutkimusryhmässä, Biomedicumissa, ja on aloittelemassa graduaan.

 

Teksti: Veli Mäkinen
Kuva: Esa Pitkänen

Luotu

13.01.2010 - 12:42

Carat-tutkimusryhmä on julkaissut uuden datasetin puhelimien energiankulutuksesta

 

 

Carat-tutkimusryhmä Helsingin yliopistosta julkaisee uuden datasetin, joka on osa mobiililaitteiden energiankulutukseen keskittyvää tutkimusta(http://carat.cs.helsinki.fi/). Datasetti on alunperin esitelty ryhmän julkaisussa "Energy Modeling of System Settings: A Crowdsourced Approach"  IEEE PerCom’15 -konferenssissa Yhdysvalloissa. Artikkeli voitti konferenssin parhaan julkaisun palkinnon.

Eemil Lagerspetz was awarded a grant by the Jorma Ollila fund of Nokia Foundation on November 24, 2015

 

 
 
Eemil Lagerspetz was awarded a grant by the Jorma Ollila fund of Nokia Foundation on November 24, 2015. Congratulations!
 
The fund was launched in year 2014 to support post doctoral research career development. 
The title of Eemil’s post doctoral research is “Mind The Gap: Combining Trajectory Datasets for a Holistic Picture of Human Mobility” and the research will be carried out at the Hong Kong University of Science and Technology (HKUST) in 2016.
 

Collaborative Networking (CoNe) group researchers got the best paper award at 2nd ACM Conference on Information-Centric Networking (ICN 2015)

 

Collaborative Networking (CoNe) group researchers got the best paper award at 2nd ACM Conference on Information-Centric Networking (ICN 2015), one of the most prestigious venues for ICN research. The article entitled Pro-Diluvian: Understanding Scoped-Flooding for Content Discovery in ICN is lead by Liang Wang - a recent PhD graduate from CoNe research group, and is the outcome of collaboration with Suzan Bayhan and Jussi Kangasharju from UH, Jörg Ott from Aalto University, Arjuna Sathiaseelan and Jon Crowcroft from Cambridge University.

Tsinghua Workshop - Strengthen Collaboration with Top Universities in China

 

Together with research teams in Tsinghua University and Hong Kong University of Science and Technology (HKUST), Professor Sasu Tarkoma, Prof. Yong Li, and Prof. Pan Hui organized a successful workshop on mobile big data and networking (url:http://fi.ee.tsinghua.edu.cn/2015workshop/) in September 2015.