Maisteriohjelmien kansainvälistyminen on toivottu haaste opiskelijalle ja laitokselle

Tietojenkäsittelytieteen laitoksella saattavat puhaltaa uudet tuulet ensi syksystä lähtien, kun kahden kolmesta maisteriopintojen erikoistumislinjasta on suunniteltu muuttuvan englanninkielisiksi. Linjoilla algoritmit ja koneoppiminen sekä hajautetut järjestelmät on hyvät valmiudet tarjota opetuksensa tulevaisuudessa englanniksi. Ohjelmistojärjestelmien linja jatkaa opetustaan suomeksi.

Tietojenkäsittelytieteen laitokselta valmistuu vuosittain arviolta vain 60-70 opiskelijaa, vaikka kandidaatin tutkinnon suorittaa lähes puolet enemmän.

Koska kaikki suomalaiset eivät halua jatkaa opintojaan sen jälkeen, opetuksen kasainvälistymisellä houkutellaan maisteriopiskelijoita ulkomailta. Uudistuksen myötä heidän on helpompaa osallistua luennoille ja laskareihin yksinopiskelun sijaan.

Tarkoituksena ei ole hätistää suomalaisopiskelijoita kielimuurin vuoksi pois opintieltä. Laitos toivoo, että jatkossakin suurin osa opiskelijoista olisi edelleen suomalaisia. Tavoitteena voisi olla, että valmistuneista noin neljännes olisi ulkomaalaisia.

– Maisteriopiskelijoiden isompi määrä varmistaa, että voimme antaa tutkimukseen perustuvaa opetusta sekä tarjota mahdollistaa laajemman opetustarjonnan, kertoo uudistusta kannattunu laitoksen aiempi johtaja Hannu Toivonen.

Opiskelija sekä TKO-älyn opintovastaava Jesse Lankila pitää uudistusta hyvänä. Hän kannustaakin opiskelijoita kokeilemaan opintoja englanniksi.

– Voihan englanniksi opiskelu aiheuttaa toisille vaikeuksia. Jos on jostakin todella kiinnostunut, en usko kielen olevan ongelma. Tällä alalla termistö on pitkälti englanninkielistä ja viimeistään työelämässä joutuu kohtamaan ulkomaalaisia, mielestäni opiskelija saa arvokasta kokemusta opiskelusta vieraalla kielellä ja ulkomaalaisten ihmisten kanssa.

Lankila uskoo opetuksen kehittyvän kielimuutoksen myötä entistä monipuolisemmaksi.

– Opettajia voi tulla muista maista ja saahan laitos lisää mainetta ulkomailla, jos opiskelijat valmistuvat meiltä.

Vaikka opetus muuttuu englanninkieliseksi, opiskelija voi osallistua suomenkielisiin erilliskuulusteluihin tästä eteenpäinkin. Uudistuksessa mukana ollut Pirjo Moen lupaa, että vuosittain tullaan järjestämään myös suomenkielisiä seminaareja. Se, järjestetäänkö laskareita myös suomeksi jää nähtäväksi.

Moenin mukaan kansainvälistyneet maisteriopinnot ovat kiinnostaneet, sillä hakemuksia on tullut aiempaa enemmän.

– Englanniksi opiskelu ja opettaminen on haaste, josta on varmasti hyötyä jokaiselle.

 

Teksti: Viivu Toikka

Luotu

22.02.2010 - 01:00

Windows Phone 7 tutuksi koodausleirillä

Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitos järjesti yhdessä Microsoftin kanssa Windows Phone 7 (WP7) -koodausleirin (codecamp) 16-20.5.2011 WP7 on Microsoftin uusi mobiilikäyttöjärjestelmä. Nokia on siirtymässä käyttämään WP7:aa uusissa älypuhelimissa. Koodausleiri alkoi 16.5. johdannolla WP7 ohjelmointiin ja sen jälkeen opiskelijat keskittyivät intensiiviseen ohjelmointiin viikon ajan.

"Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia"

Kumpulan kampuksen alumnipäivänä 17.3.2011 julkaistiin Jukka Paakin kirjoittama laitoksen historiateos “Rupisia bittejä, karmeita kaavioita, unelmia ja toimistohommia”. Julkistus toteutettiin väitöstilaisuuden kaavaa noudattavassa julkisessa haastattelussa, josta alla laajennettu yhteenveto.

Linus Torvalds kutsuttiin kunnia-alumniksi Kumpulaan

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on kutsunut Linus Torvaldsin kunnia-alumnikseen. Alumnijuhlassaan tiedekunta myös nimesi luentosalin Linus Torvaldsin mukaan. Torstaina 17.3. pidetyssä tapahtumassa varsinainen puheenvuoro oli annettu nuorille tutkijoille, joita tiedekampuksen 350 vierasta kuunteli tarkkaan.

Kylmäkujaa konesaliin

Torstaina 10.3.2011 asensimme TKTL:n ja HIIT:n yhteiseen Exactumin konesaliin nk. kylmäkujan (eng. Cold Aisle Containment). Kyseessä on läpinäkyvästä PE-muovista, ilmastointiputkista ja aimo annoksesta ilmastointiteippiä koostuva kotikutoinen viritys, joka vähentää konesalin jäähdytystarvetta tehokkaasti. Ilmatiivis muovi estää nimittäin palvelimien tulo- ja poistoilmaa sekoittumasta keskenään.