Yliopiston työsuojelupalkinto TKTL:lle
Helsinging yliopisto on myöntänyt yliopiston työsuojelupalkinnon 2009 tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Palkintotodistuksen mukaan “Laitoksen henkilökunta on yhdessä määrätietoisesti ja tuloksellisesti toiminut oman työympäristönsä laadun, turvallisuuden ja viihtyvyyden parantamiseksi.
Palkinto, joka on suuruudeltaan 5 000 € myönnetään työsuojelutoimikunnan esityksestä.
Palkintotodistuksen on allekirjoittanut Helsingissä 12. päivänä tammikuuta 2010 rehtori Thomas Wilhelmsson ja työsuojelutoimikunnan puheenjohtaja Johanna Björkroth. Palkintotodistus tullaan sijoittamaan 2. kerroksen lasivitriiniin.
Luotu
15.01.2010 - 14:10

Laitoksen ja Aalto-yliopiston yhteiseen HeCSE-tutkijankoulutusohjelmaan on vastikään valittu uusia jatko-opiskelijoita. Yksi nousevista nuorista tutkijoistamme on Antti Laaksonen.
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetus jatkaa parrasvaloissa: tällä kerralla kyse on henkilökohtaisesta tunnustuksesta, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on päättänyt myöntää vuoden 2011 Hyvä opettaja – Magister Bonus -palkinnon yliopistonlehtori Matti Luukkaiselle laitokseltamme. Matti oli TKO-älyn opintovastaavan Ella Peltosen haastattelussa opetuksesta ja opiskelusta heti juhlahumun hälvettyä.
Kuten saimme torstaina 22.9.2011 klo 9.30 annetusta
Linkki-keskus avasi ovensa Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella viime perjantaina. Keskus tarjoaa esimerkiksi mukavaa puuhaa peliohjelmoinnin parissa sekä vuoden alussa starttaavan ohjelmointi-verkkokurssin, joka on avoin kaikille toisen asteen opiskelijoille.