Tutki, opeta ja harrasta sitä, mikä on kivaa

Laitoksen ja Aalto-yliopiston yhteiseen HeCSE-tutkijankoulutusohjelmaan on vastikään valittu uusia jatko-opiskelijoita. Yksi nousevista nuorista tutkijoistamme on Antti Laaksonen.

Antti on valmistunut maisteriksi keväällä 2011. Köykäisiä teollisuuteen tehtäviä Scrum-graduja työkseen lukevien mieltä varmaankin lämmittää, että tämä opiskelija kirjoitti gradunsa aivan tietojenkäsittelytieteen ydinalueelta, säännöllisten lausekkeiden minimoinnista. Aihe oli Antin itsensä valitsema, koska se oli ”kiinnostava ja sopivan haastava”.

Perinteiseen akateemiseen tyyliin Antti on omien opintojensa ohessa myös toiminut laitoksella opettajana lempikursseillaan Ohjelmoinnin perusteet, Ohjelmoinnin jatkokurssi, Tietorakenteet ja Laskennan mallit. Opettaminen on sujunut vähintäänkin kohtuullisesti, sillä Antti palkittiin vuonna 2010 laitoksen arvostetulla nuorempien opettajien ”vuoden opettaja” –palkinnolla. Vaikka palkinto sinällään olikin Antille mieluinen yllätys, ei se kuitenkaan tunnu olleen aivan täydellinen yllätys, koska Antti kertoo nähneensä paljon vaivaa oman opettamisensa eteen.

FM-tutkinnon jälkeen oli vuorossa välittömästi jatko-opiskelu, koska Anttia kiinnostaa tutkimustyö ja mahdollisesti jopa ammattimainen sellainen. Hän on valinnut tutkimusaiheekseen musiikin automaattisen transkription, jossa digitaalisessa muodossa (esim. CD-levyllä) olevaa musiikkia muunnetaan symboliseen esitysmuotoon (kuten nuoteiksi). Toisin kuin yleensä, Antilla on vankan teoriapohjan (tietojenkäsittelytieteen lisäksi opintoja musiikkitieteessä) lisäksi aiheesta myös käytännön kokemusta ja näkemystä: hän soittaa sekä viulua että pianoa ja tekee sovituksia pienille kokoonpanoille.

Yhtenä kontribuutiona Antin tutkimustyössä on musiikin tyylilajin hyödyntäminen transkriptiossa. Toisin sanoen, kun tiedetään, mitä tiettyä tyylilajia musiikki on, sitä helpompaa on tuottaa sille oikea symbolinen esitysmuoto. Antti keskittyy tutkimuksessaan länsimaiseen taidemusiikkiin ja sen eri muotoihin, joihin esimerkiksi myös pop-musiikki lukeutuu. Lopultakin siis tullaan osoittamaan tieteellisesti se meidän kaikkien entisten nuorten tietämä fakta, että Jethro Tull, Procol Harum ja Johann Sebastian Bach ovat vain muunnelmia samasta ydinteemasta.

Antin väitöskirja valmistuu joskus nelivuotisen HeCSE-kauden 2012-2015 loppupuolella Esko Ukkosen ja Kjell Lemströmin ohjauksessa. Toistaiseksi Antti on perehtynyt aihealueen aiempaan tutkimustyöhön, ja päätoiminen tosi rypistys alkaa vuoden 2012 alussa. Antti aikoo jatko-opintojensa ohessa jatkaa myös hyväksi tunnustettua opetustaan laitoksella.

Harrastuksikseen Antti mainitsee musiikin ja ohjelmoinnin, eli täsmälleen samat asiat, joita hän tutkii ja opettaa. Kun en saanut Anttia myöntämään, etteivät työ ja harrastukset voi olla sama asia, jouduin turvautumaan Wikipediaan: ”Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen. Joillakin kuitenkin harrastus ja työ ovat yhdessä, ja he ovat täysin tyytyväisiä tilanteeseen.” Joten täytynee tunnustaa, että Antti on osannut valita myös harrastukset oman mielensä mukaisiksi.

Kesällä 2011 lasten Linkki-ohjelmointileirillä ohjaajina toimivat Pekka Mikkola (vas.), Antti Laaksonen, Emilia Hjelm sekä Arto Vihavainen (ei kuvassa). Kuva: Hanna Mäenpää.

Teksti: Jukka Paakki

 

Luotu

18.12.2011 - 19:15

Tietokonemalli tuo uutta tietoa solun perustoiminnoista

Tietojenkäsittelijöiden rakentama edistynyt laskennallinen malli paljasti pitkät viiveet geenisäätelyssä.

 

Genetiikka ja genomiikka ovat kehittyneet viime vuosina valtavalla vauhdilla, osin laskennallisten menetelmien ansiosta. Nyt suomalaisjohtoinen kansainvälinen tutkijaryhmä on luonut tietokonemallin, jonka avulla on pystytty paljastamaan odotettua pidempiä viiveitä säätelysignaalien ja geenien ilmentymisen välillä.

Jiaheng Lu: our new associate professor

 

Jiaheng Lu (JL) has been nominated as a tenure-track associate professor in computer science for a period of five years starting on August 1, 2015. Recruiting foreign professors is an important tool in the internationalization efforts of the University, so a thorough introductory interview by the head of the Department (JP) was a must.

 

 

Petri Myllymäki HIITin johtajaksi

Laitoksen professori Petri Myllymäki on valittu Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteisen tietotekniikan tutkimuslaitoksen (HIIT – Helsinki Institute for Information Technology) johtajaksi 1.8.2015 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. Petri seuraa tehtävässä Aalto-yliopiston professori Sami Kaskea. Koska HIITin johtajan tehtävä on kokoaikainen, vapautetaan Petri (PM) samaksi ajaksi omasta professuuristaan, ja laitoksen johtajan (JP) suorittama työstävapautushaastattelu on siten paikallaan.

 

Aivorunoutta

Uusin kuukauden tutkimustulos –kolumni käsittelee aivorunoutta. Tutkijakoulutettava Jukka Toivanen kertoo aihepiirin taustasta ja uusista tuloksista – miten ihmiset ja koneet voivat olla luovia yhdessä?