Kuten saimme torstaina 22.9.2011 klo 9.30 annetusta Nokia Oyj:n pörssitiedotteesta lukea, on Henry Tirri nimitetty kyseisestä päivästä alkaen yhtiön teknologiajohtajaksi (Chief Technology Officer, CTO) ja Nokian johtokunnan (Nokia Leadership Team) jäseneksi (Executive Vice President, EVP). Tiedotteen mukaan ”teknologiajohtajana Tirri vastaa Nokian Chief Technology Office –yksiköstä, jonka tehtävänä on linjata Nokian teknologiasuunta nyt ja tulevaisuudessa, sekä edistää keskeisiä innovaatioita, jotka luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia”.

Ei siis mikään turha tehtävä – mutta eipä ole turha poika tehtävän hoitajakaan. Henry suoritti nimittäin Helsingin yliopistossa tietojenkäsittelyopin FK-tutkinnon vuonna 1982 ja tietojenkäsittelytieteen FT-tutkinnon vuonna 1997. Kuten kaikki muutkin opinnoissaan hyvin menestyvät opiskelijat, Henry värvättiin jo perusopintojen aikana, vuonna 1980, töihin tietojenkäsittelyopin laitokselle. Hän kävi läpi koko normaalin akateemisen urakehityksen alkaen assistentista ja päätyen lopulta nimitetyksi professoriksi vuonna 1998. Kiitos professuurinsa alan määrityksen, Henry tunnettiin noihin aikoihin yleisesti laitoksen ainoana ”älykkäänä professorina”. Hieman yllättäen Henry jätti laitoksen akateemisen uransa huipulla vuonna 2004 ja siirtyi luomaan uutta uraa Nokiassa. Hän irtisanoutui professorin virastaan lopulta vuonna 2008.

Suurin syy työpaikan vaihtoon oli Henryn mukaan se, että hän oli laitoksella väsynyt jatkuvaan projektirumbaan kaikenlaisine raportointivelvoitteineen ja halusi päästä taas tekemään oikeaa tutkimustyötä. Professorien toimenkuvaa paremmin tuntevat tietävät varsin hyvin, että heillä saattaa teollisuudessa tosiaankin olla paremmat mahdollisuudet tehdä tutkimustyötä kuin yliopistoissa, ja näin onnellisesti kävi myös Henrylle, kun hänestä tuli syksyllä 2004 Nokian tutkimuskeskuksen (Nokia Research Center, NRC) varttunut tutkija eli ”research fellow”.

Henryn lokoisa research fellow –kausi jäi kuitenkin odotettua lyhyemmäksi, kun NRC:ssä tehtiin vuonna 2005 jälleen kerran organisaatiouudistusta. NRC:n johtaja oli vaihtunut Tero Ojanperästä amerikkalaiseen Bob Iannucciin, joka halusi tehdä NRC:stä entistä kansainvälisemmän laajentamalla sen toimintaa kotimaassaan. Yhdeksi kansainvälistymisen veturiksi Iannucci houkutteli Henryn, jolla oli akateemisessa elämässä tehtyjen tutkimusvierailujen ansiosta kontakteja mm. USA:n Piilaaksossa toimiviin huippuyliopistoihin (Stanford University, University of California at Berkeley). Henry suostuikin toimimaan NRC:n Palo Alton yksikön sparraajana tutkimus- ja kehitysasioissa, ilman varsinaista managerointi- ja raportointivelvoitetta.

Vauhtiin päästyään Iannucci teki vuonna 2006 suuremman uudistuksen organisoidessaan NRC:n tutkimustoiminnan kahteen yksikköön. Core Technology Research –yksikön vetäjäksi tuli Petteri Alinikula ja System Research –yksikön vetäjäksi Iannucci halusi Henryn. Koska kyseessä oli ystävällinen ”tarjous, josta ei oikein voinut kieltäytyä”, otti Henry aikansa harkittuaan tehtävän vastaan. Edessä oli siis paluu tutkimusvapaudesta johtotehtäviin. Päätöksentekoa helpotti se, että Henryn uusi toimenkuva ei onneksi ollut bisnestä eikä (pelkkää) paperinpyörittämistä: kun Core Technology Research –yksikön toiminta liittyi läheisesti Nokian liiketoimintaan, tuli System Research –yksikön keskittyä uusien innovaatioiden luomiseen.

Nokian teknologiajohtajaksi edennyt Iannucci jätti tehtävänsä syksyllä 2008. NRC:lle tarvittiin siis uusi johtaja, ja Nokian johto päätyi viisaasti parhaaseen mahdolliseen vaihtoehtoon eli innovaatiotoiminnassa ilmeisen hyvin kunnostautuneeseen Henryyn. Kun Nokian teknologiajohtajaksi Iannuccin jälkeen tullut Richard Green puolestaan jätti tehtävänsä kesällä 2011, soi Henryn puhelin jälleen. Hänen uusi toimenkuvansa vakinaistettiin sitten syksyllä, kuten alussa siteeratussa pörssitiedotteessa todetaan.

Henry on edennyt Nokiassa omilla ansioillaan eikä poliittisella pelillä. Hän toteaa akateemisesta taustasta ja tutkimuskokemuksesta olleen pelkkää hyötyä Nokian eri tehtävissä menestymiselle. NRC:n innovaatiotoiminta on pitkälle samanlaista kuin tieteellinen tutkimustyö ja sen johtaminen eikä Nokiassa ole pidetty yliopistosta tullutta professoria mitenkään outona tai epäilyttävänä tyyppinä. Pikemminkin professorin status on antanut Henrylle katu-uskottavuutta tutkimusta tekevässä asiantuntijayhteisössä. Sitä paitsi Henry ei suinkaan ole ensimmäinen Nokian johtoon edennyt professori, olihan Tampereen teknillisen yliopiston digitaalisen signaalinkäsittelyn professori Yrjö Neuvo yli 10 vuotta yksi Nokian maailmanvalloituksen avainhenkilöistä.

Omien sanojensa mukaan Henry tuntee liikkuvansa Nokian innovaatiotoiminnassa ”kuin Liisa Ihmemaassa”: jatkuvasti tulee vastaan uutta, ihmeellistä ja mielenkiintoista. Nykyisen vakanssin bonuksena on vielä se, että teknologiajohtajana Henryllä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet kuin aiemmissa tehtävissä. Huonona puolena on se, ettei Henryllä ole enää aikaa siihen omaan tutkimustyöhön, jota hän lähti alun perin Nokiasta hakemaan. Hän seuraa kuitenkin edelleen aktiivisesti myös tiedemaailmaa käyden mm. säännöllisesti konferensseissa, eikä pelkästään kuuntelemassa vaan myös pitämässä kutsuttuja esitelmiä (tekoälykonferensseissa ”vanhasta muistista”).

Ns. avointen innovaatioiden konsepti on tuonut yliopistot ja high tech –yritykset lähemmäs toisiaan. Nokia on aina ollut aktiivisesti mukana yliopistojen ja teollisuuden yhteisprojekteissa, joiden aihealueista etenkin tietoliikenne ja signaalinkäsittely ovat olleet sille tärkeitä. Laitokselta Henry nostaa esiin tietoverkot ja paikannuksen esimerkkeinä tutkimusalueista, joilla on kytkentää Nokian innovaatiotoimintaan. Yliopistojen ja teollisuuden tutkimustyössä on myös eroja: kun yliopistoissa tehtävän tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta mitataan julkaisuilla, sitaatioindekseillä ja impaktifaktoreilla, käytetään teollisuudessa mittarina pikemminkin patentteja.

Eroja on myös työkulttuureissa. Ensinnäkin teollisuudessa suhtaudutaan johtajuuteen huomattavasti vakavammin kuin yliopistoissa. Vaikka Henry Nokiaan tullessaan luuli olevansa jo suhteellisen kokenut ”johtaja”, on hän joutunut tunnustamaan olevansa pikemminkin oppipoika ja opettelemaan paljon uusia toimintatapoja. Yliopistoissa yksiköiden, ryhmien ja projektien johtajat pääsevät paljon helpommalla kuin teollisuudessa, koska heillä ei ole mitään todellista ”tulos tai ulos” –tulosvastuuta. Näin ollen teollisuudessa vaaditaan johtajilta selvästi suurempaa epävarmuuden ja paineen sietokykyä kuin yliopistoissa. Toisaalta teollisuusjohtajien työtä – ainakin NRC:ssä – helpottaa se, että heidän alaisensa ovat työhönsä keskimäärin sitoutuneempia kuin yliopistoissa, joissa osa työntekijöistä on lähinnä vain oleilemassa. Lisäksi Henry on havainnut suurempien yksiköiden välisen yhteistyön helpommaksi Nokiassa kuin yliopistoissa, joissa on liikaa keskenään kilpailevia pieniä kuppikuntia.

On yliopistoissa Henryn mukaan toki myös sellaista hyvää, mitä ei löydy teollisuudesta: opiskelijat. Laitokselta Henry tunnustaa kaipaavansa lähinnä opetusta ja sitä haastetta, jonka ”nuori ja voimansa tunnossa oleva jatko-opiskelija” professorille heittää. Pääseeköhän Henry Nokian teknologiajohtajana sittenkin liian helpolla, kun hän tuntuu kaipaavaan älyllisesti kovempia haasteita ja haastajia?

Laitoksen nousevalle nuorisolle Henry haluaa lähettää sellaisia terveisiä, että kannattaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, eikä sitä, mitä lukee valmiissa urasuunnitelmassa. Ylipäänsäkin asioita voisi välillä tehdä aivan toisella tavalla kuin on totuttu, jolloin voisi löytyä myös niitä kovasti kaivattuja ”innovaatioita”. Eikä Henry katso laitoksen varttunuttakaan väkeä vielä täysin toivottomaksi tapaukseksi: hänen mukaansa myös vanhemmalla akateemisella iällä on mahdollista saada aikaan uusi oppimiskäyrä.

Tehtävänsä kansainvälisen luonteen takia Henry on suunnilleen puolet ajastaan Kalifornian Sunnyvalessa ja puolet Helsingissä. Ihme kyllä, hän ei ole vieläkään ryhtynyt pelaamaan golfia. Suomen kylmästä näkövinkkelistä katsottuna golfaamattomuus tuntuu aivan uskomattomalta, onhan ikilämpimässä Kaliforniassa tarjolla peräti 1140 golfkenttää ja aivan Henryn naapurissa mm. USA:n viidenneksi parhaaksi kentäksi rankattu Cypress Point Club ja kuudenneksi rankattu Pebble Beach Golf Links. Kaikki suuret johtajat pelaavat golfia, joten Henryllä on edessään helppo valinta johtajauransa seuraavaksi etapiksi.

Teksti: Jukka Paakki