Tietojenkäsittelytieteen laitoksella opiskellaan Legoilla

Tietojenkäsittelytieteen laitoksella on kevään ajan rakenneltu Legoja. Pelkäksi leikiksi opetusta ei kuitenkaan ole lyöty, vaan laitoksella päätettiin kokeilla uutta tapaa oppia ja opettaa ohjelmointia. Tähän tehtävään valjastettiin laitokselle hankitut Lego Mindstorm NXT -robotit.

Robottiohjelmoinnin harjoitustyökurssin esimies, yliopistonlehtori Tomi Pasanen ja ohjaaja, tohtorikoulutettava Mikko Apiola kertovat, että Lego-robotit tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia ja haasteita ohjelmointiin ja oppimiseen.

”Peruspakkaukseen kuuluu ohjattava keskusyksikkö, sensoreita ja rakennuspalikoita. Näistä voidaan rakentaa esimerkiksi autoja tai nostureita, vain mielikuvitus on rajana. Sensorit tarkkailevat ympäristön värejä, kokoa ja etäisyyttä. Robotin keskusyksikköön ohjelmoidaan Java- tai C-kielellä koodi, jonka perusteella robotti toimii”, Pasanen kertoo.

Robottien parissa opiskelu inspiroi oppilaiden luovuutta, sillä robotin muoto ja ohjelma ovat täysin vapaasti toteutettavissa. Kurssilla onkin opiskelijoiden käsissä syntynyt muun muassa pyörillä kulkeva labyrintinratkaisija, joka löytää maaliinsa mittaamalla etäisyyksiä labyrintin seinistä, sekä juomatölkin kylkeen kuvioita kirjoittava tulostin.

”Kun käytössä on konkreettinen väline, kuten Lego-robotti, harjoitustöitä on motivoivampaa tehdä. Useimmat ovat myös lapsina rakennelleet Legoilla, joten se on mukava lähtökohta kurssille. Lisäksi oppimisen pitää olla hauskaa”, Pasanen sanoo.

Kurssin opiskelijoidenkin mielestä Legojen avulla oppiminen on ollut helpompaa ja virikkeellistä.

”Lego-robottikurssi on ollut mukavaa vaihtelua. Tässä saa nähdä sen fyysisen ympäristön, jossa ohjelmoitu koodi toimii. Lisäksi robottien kanssa on oppinut käyttämään jo ennestään opittuja asioita uudella tavalla”, opiskelija Janne Pakarinen kertoo.

”Haasteena on ollut se, etteivät robottien sensorit ole kovin tarkkoja. Tällöin pitää keksiä luovia tapoja ohjelman tekemisessä, jotta robotti toimisi oikein”, opiskelija Tommy Eklund puolestaan toteaa.

Lego-robottikurssi on laitoksella ensimmäinen laatuaan. Kurssin jälkeen opiskelijoilta kerätään palautteet opitusta ja kurssin sisältöä kehitetään oppimista entistä paremmin tukevaksi ensi lukukautta varten. Laitos on aiemmin tukenut opiskelijoiden oppimista luovuttamalla niin uusien kuin vanhojenkin opiskelijoiden käyttöön minikannettavat. Tietojenkäsittelytieteen laitos palkittiin opetuksestaan viime marraskuussa, kun Korkeakoulujen arviointineuvosto KKA valitsi laitoksen jo toisen kerran yliopisto-opetuksen kansalliseksi laatuyksiköksi, nyt vuosille 2010–2012.

Luotu

08.05.2009 - 00:00

Tietokonemalli tuo uutta tietoa solun perustoiminnoista

Tietojenkäsittelijöiden rakentama edistynyt laskennallinen malli paljasti pitkät viiveet geenisäätelyssä.

 

Genetiikka ja genomiikka ovat kehittyneet viime vuosina valtavalla vauhdilla, osin laskennallisten menetelmien ansiosta. Nyt suomalaisjohtoinen kansainvälinen tutkijaryhmä on luonut tietokonemallin, jonka avulla on pystytty paljastamaan odotettua pidempiä viiveitä säätelysignaalien ja geenien ilmentymisen välillä.

Jiaheng Lu: our new associate professor

 

Jiaheng Lu (JL) has been nominated as a tenure-track associate professor in computer science for a period of five years starting on August 1, 2015. Recruiting foreign professors is an important tool in the internationalization efforts of the University, so a thorough introductory interview by the head of the Department (JP) was a must.

 

 

Petri Myllymäki HIITin johtajaksi

Laitoksen professori Petri Myllymäki on valittu Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteisen tietotekniikan tutkimuslaitoksen (HIIT – Helsinki Institute for Information Technology) johtajaksi 1.8.2015 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. Petri seuraa tehtävässä Aalto-yliopiston professori Sami Kaskea. Koska HIITin johtajan tehtävä on kokoaikainen, vapautetaan Petri (PM) samaksi ajaksi omasta professuuristaan, ja laitoksen johtajan (JP) suorittama työstävapautushaastattelu on siten paikallaan.

 

Aivorunoutta

Uusin kuukauden tutkimustulos –kolumni käsittelee aivorunoutta. Tutkijakoulutettava Jukka Toivanen kertoo aihepiirin taustasta ja uusista tuloksista – miten ihmiset ja koneet voivat olla luovia yhdessä?