Datatähdet kansoittivat Exactumin

datatahti1.jpgPerjantaina 23.1. ohjelmointiosaajien nuorempi polvi valloitti tietojenkäsittelytieteen laitoksen, sillä laitoksella järjestettiin vuotuisen Datatähti-kilpailun loppumittelöt.

Alkukarsinnat käytiin loka-marraskuussa ja tiukkaa finaalia varten lukioikäiset kisaajat saapuivat Exactumiin laitoksen tiloihin. Osallistujia loppukilpailussa oli yhteensä 21, kaikkiaan yhdestätoista eri lukiosta.

Kilpailijoilla oli 3,5 tuntia aikaa kahden tehtävän ratkaisemiseen, joista toinen oli essee- ja toinen ohjelmointitehtävä. Ongelmat eivät olleet helppoja, sillä yliopisto-opiskelijatkaan eivät välttämättä pärjäisi kisassa.

“Jopa alan professoreilla saattaisi olla vaikeuksia selvitä pulmista annetussa ajassa”, Suomen Datatähti –valmentaja Heikki Hyyrö sanoo.

Voittaja Valkeakoskelta

Kiperien aprikointien jälkeen voittajaksi selviytyi 17-vuotias Jussi Kokkala Valkeakosken lukiosta. Kokkala kertoo harrastaneensa tietotekniikkaa jo nelivuotiaasta asti.

“Aloitin QBasicilla ja vasta viime vuonna siirryin algoritmisen ohjelmoinnin pariin”, Kokkala kertoo.

Kisakysymykset olivat Kokkalan mukaan kinkkisiä, vaikkakin koetilanteen ja jännityksen jälkeen tarkasteltuina ne näyttivät helpommilta. Kokkala osallistui Datatähti-kilpailuun viime vuonnakin sijoittuen seitsemänneksi.

Parhaat pääsevät olympialaisiin

Voittajalle on luvassa 600 euron suuruinen palkinto, ja kymmenen parhaiten sijoittunutta saavat mahdollisuuden päästä opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita korkeakouluihin ilman pääsykoetta, joten joukossa lienee tulevia laitoksen opiskelijoita. Lisäksi top kymppiin sijoittuneet pääsevät Heikki Hyyrön valmennettaviksi.

“Valmennettavista kuusi matkaa ensin Itämeren maiden väliseen informatiikkakilpailuun BOI:hin ja myöhemmin neljä parasta lähetetään kansainvälisiin tietotekniikkaolympialaisiin IOI:hin Ruotsiin”, Hyyrö sanoo.

Kisan voittajalla, Jussi Kokkalalla, on myös selvät tavoitteet tulevissa koitoksissa.

“Jos pärjäisi tänä vuonna paremmin kuin viimeksi ja pääsisi sijoille”, Kokkala tuumaa.

datatahti2.jpg
Voittajakolmikko vasemmalta lukien: toiseksi sijoittunut Santtu Keskinen, voittaja Jussi Kokkala ja kolmanneksi sijoittunut Konsta Lensu.

Lisätietoa Datatähti 2009 -kilpailusta

http://www.cs.uta.fi/datatahti/
http://www.maol.fi/index.php?id=27

Teksti: Leena Viitanen
Kuvat: Leena Viitanen ja Tuomas Puikkonen

Luotu

23.01.2009 - 06:57

Professori Esko Ukkonen Viron Tiedeakatemian jäseneksi

Professori Esko Ukkonen on kutsuttu Viron Tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi.

Esko Ukkosella on ollut yhteyksiä Viron tietojenkäsittelytieteen yhteisöön 1990-luvun alusta lähtien ja hän on toiminut useiden virolaisten jatko-opiskelijoiden ohjaajana. Viron Tiedeakatemiaan kuuluu 78 varsinaista ja 21 ulkomaista jäsentä.

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workhop massadatan hallinnasta

Some attenders of this workshop

Ensimmäinen eurooppalais-kiinalainen workshop massadatan hallinnasta järjestettiin 16. toukokuuta 2016 Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.

Tietoturva-alalle perustettiin yliopistojen yhteinen tutkimus- ja koulutuskeskus

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet yhteisen tietoturvaan keskittyvän tutkimuskeskuksen. Uusi keskus, HAIC, Helsinki-Aalto Center for Information Security, koordinoi tietoturva-alueen maisterikoulutusta yliopiston ja Aallon välillä, ja sillä on kytköksiä myös tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen.

– Ideana on rakentaa siltaa myös teollisuuteen ja saada teollisuudesta tukea koulutukseen ja esimerkiksi apurahoja EU:n ulkopuolelta tuleville maisteriopiskelijoille, kertoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.